Vuoden aikana ehtii tapahtua yhtä ja toista, ja välillä on hyvä summata mennyttä. Marras-joulukuun aikana tiimiläiset kertovat vuoden 2012 kokemuksista, harjoittelusta ja siitä, miltä osin tavoitteisiin päästiin. Tällä kertaa vuorossa on Reijo.
Kausi 2012 ei mennyt ihan omien tavoitteiden mukaisesti, vaikkakin tuntimäärä tulee olemaan luokkaa 520 tuntia. Kisoissa tuntui olevan aina pientä sähläilyä, ja se aiheutti luonnollisesti pientä turhautumista. Toisaalta aina välillä pitää oppia kantapään kautta ja toivottavasti jotain on opittu.
Kauden pääpaino oli kasvattaa peruskuntoa ja se ehkä meni jopa pikkasen liian pitkälle, näin jälkeenpäin ajateltuna. Ei tullut jostain syystä tehtyä kovia harjoituksia niin paljoa kuin edellisellä kaudella, mikä sitten näkyi jonkin verran kisavauhdissa. Ehkä sen takia myös tuli virheitä, kun yritti mennä liian kovaa ja ajatus ei enää pysynyt mukana.
Vuosi aloitettiin pitkälti hiihdon parissa. Kilometrejä ehtikin kertyä yli 650, aikalailla 50/50 vapaalla ja pertsalla. Sen jälkeen kevään korvilla siirryttiin vähitellen pyöräilyn ja juoksun pariin. Ensimmäinen pidempi kisa tuli toukokuussa EXTAR 48:ssa JanneH:n ja Jussin kanssa, kisa menikin joukkueeltamme ihan hyvin. Kesän tavoitteena oli kiertää Multisport Cup ja osallistua EQ:n. EQ olikin päätavoitteemme, mutta sieltä tuli keskeytys, joka kyllä oli aika pettymys. Jatkoimme kisassa kuitenkin melkein kolme vuorokautta kartuttaen kokemusta tulevaisuuden koitoksia varten.
Syksyllä sitten päätettiinkin Anun kanssa panostaa enemmän maastojuoksuun ja ilmoittauduttiin mukaan sekä Nuuksio Classic:n että Vaarojen Maratonille. Nuuksioon lähdin avoimin mielin omaa juoksua tekemään ilman isompia odotuksia, kun vastaavista ei ollut aikaisempia kokemuksia. Alku tosin meni ehkä pikkasen liian kovaa omaan kuntoon nähden, mutta loppuun asti jaksoin ja lopputulokseen olin ihan tyytyväinen. Noin kuukausi Nuuksion jälkeen matkattiin Kolille ja tarkoituksena oli alittaa sielläkin 5h. Vatsaongelmien takia jäin tavoitteesta 13 minuuttia, mutta tiedäpähän, että se on mahdollinen alittaa. Ehkä ensi vuonna uudestaan. En ole vieläkään juossut maratonia maantiellä, vaikka pitkiä kisoja onkin takana jo muutamia, mutta ehkä sekin jonain vuonna tulee vielä kokeiltua. Maastojuoksu on vaan mielekkäämpää kuin asvaltilla juokseminen.
Ensi kaudelle muutan hieman treenausta, lähinnä lisäämällä lihaskuntoharjoitteita sekä viikottaisia vk-lenkkejä. Lisäksi ensi kaudelle otan tavoitteeksi osallistua enemmän MTBO- ja MTB-kisoihin, jotka jäi tosi vähille tällä kaudella. Maastopyöräily on kuitenkin suosikkilajini. Ainakin yksi pitkä seikkailukisa olisi myös toivelistalla, mutta sitä ei ole vielä sen enempää suunniteltu.
-Reijo
maanantai 3. joulukuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Urheiluvuosi 2012: JanneS
Vuoden aikana ehtii tapahtua yhtä ja toista, ja välillä on hyvä summata mennyttä. Marras-joulukuun aikana tiimiläiset kertovat vuoden 2012 kokemuksista, harjoittelusta ja siitä, miltä osin tavoitteisiin päästiin. Tällä kertaa vuorossa on JanneS.
Vuosi alkoi hyvin ja tammikuussa sain hyvän harjoittelurytmin käyntiin, kunnes sitten tammikuun lopussa mursin nilkkani lumikenkäillessä. Kesän suunnitelmat menivät samalla uusiksi ja kevään tavoitteeksi tuli vain ja ainoastaan saada jalka takaisin kuntoon. Jalka oli kipsissä yhteensä 6 viikkoa, joten varovaisen kävelemään uudelleen opettelun pystyi aloittamaan maaliskuun puolessa välissä. Maaliskuun lopun ja huhtikuun treenaus koostui kuntopyöräilystä, lyhyistä cross-trainer harjoituksista ja liikkuvuusharjoitteista. Toukokuussa pääsin jo maantiefillarilla tekemään pidempiä lenkkejä, mutta juoksu rajoittui 3x5 min (5 min kävelyä välissä) hölkkäilyyn. Toukokuun lopussa osallistuin hiukan riskillä 8h rogaining kilpailuun, ja kun kilpailu meni hyvin sain lisäuskoa tekemiseen.
Kesäkuussa jalan parantuminen alkoi vihdoin nopeutua ja juoksumääriä pystyi viikoittain lisäämään, ensin 3x10 min, sitten 3x15 min ja loppukuusta jo 30-45 min yhteen menoon. Jukolan viestiin osallistuminen oli jälkikäteen ajatellen virhe, jalka ei ollut silloin vielä siinä kunnossa ja tuosta tuli varmaan takapakkia viikon verran kuntoutumiseen. Heinäkuun puolessa välissä osallistuin Someron yö-rogainingiin (8h) ja kun siellä meni hyvin, niin uskalsin lähteä myös Retki-rogainingiin heinäkuun lopulla, joka sitten menikin erittäin hyvin ja lopputuloksena oli 115km etenemisen jälkeen SM-pronssi.
Kaiken kaikkiaan kuntoutumiseen meni n. 5-6 kk, joka on enemmän kuin mitä alunperin kuvittelin. Eniten treenitauko vaikutti juoksuvauhtiin, joka ei ole vieläkään täysin palautunut, joskin osin syynä on ollut se että VK-lenkkejä ei ole päässyt ns. kisakaudella tekemään niin paljon kuin olisi ollut syytä. Yllättävän vähän vaikutusta oli kestävyyskuntoon, vanhoilla pohjilla pystyi pitkänkin tauon jälkeen etenemään pitkiä matkoja kun vaan muisti pitää vauhdin itselle sopivana.
Syksyyn mahtui sitten mukavaa tekemistä, sekä SnowFlakes että X-kaato sopivan rennosti, ja vähän vähemmän rennosti mammuttiruntu lokakuun lopussa, jossa tuli oma edetyn matkan ennätys 126km. Loppusyksystä harjoittelu keskittyy mäkitreenaukseen ja pitkiin lenkkeihin, jotta pysyn Pekan matkassa mukana Barcelonan EM-rogainingissa tammikuun lopussa. Sen jälkeen sitten pieni harjoittelutauko ja 2013 kauden kimppuun. Ensi kesän kilpailut ovat vielä täysin auki omalta osalta, paljon olisi mukavia tapahtumia tarjolla vuorijuoksuista ja rogaining kisoista pitkiin seikkailukisoihin.
JanneS
Vuosi alkoi hyvin ja tammikuussa sain hyvän harjoittelurytmin käyntiin, kunnes sitten tammikuun lopussa mursin nilkkani lumikenkäillessä. Kesän suunnitelmat menivät samalla uusiksi ja kevään tavoitteeksi tuli vain ja ainoastaan saada jalka takaisin kuntoon. Jalka oli kipsissä yhteensä 6 viikkoa, joten varovaisen kävelemään uudelleen opettelun pystyi aloittamaan maaliskuun puolessa välissä. Maaliskuun lopun ja huhtikuun treenaus koostui kuntopyöräilystä, lyhyistä cross-trainer harjoituksista ja liikkuvuusharjoitteista. Toukokuussa pääsin jo maantiefillarilla tekemään pidempiä lenkkejä, mutta juoksu rajoittui 3x5 min (5 min kävelyä välissä) hölkkäilyyn. Toukokuun lopussa osallistuin hiukan riskillä 8h rogaining kilpailuun, ja kun kilpailu meni hyvin sain lisäuskoa tekemiseen.
Kesäkuussa jalan parantuminen alkoi vihdoin nopeutua ja juoksumääriä pystyi viikoittain lisäämään, ensin 3x10 min, sitten 3x15 min ja loppukuusta jo 30-45 min yhteen menoon. Jukolan viestiin osallistuminen oli jälkikäteen ajatellen virhe, jalka ei ollut silloin vielä siinä kunnossa ja tuosta tuli varmaan takapakkia viikon verran kuntoutumiseen. Heinäkuun puolessa välissä osallistuin Someron yö-rogainingiin (8h) ja kun siellä meni hyvin, niin uskalsin lähteä myös Retki-rogainingiin heinäkuun lopulla, joka sitten menikin erittäin hyvin ja lopputuloksena oli 115km etenemisen jälkeen SM-pronssi.
Kaiken kaikkiaan kuntoutumiseen meni n. 5-6 kk, joka on enemmän kuin mitä alunperin kuvittelin. Eniten treenitauko vaikutti juoksuvauhtiin, joka ei ole vieläkään täysin palautunut, joskin osin syynä on ollut se että VK-lenkkejä ei ole päässyt ns. kisakaudella tekemään niin paljon kuin olisi ollut syytä. Yllättävän vähän vaikutusta oli kestävyyskuntoon, vanhoilla pohjilla pystyi pitkänkin tauon jälkeen etenemään pitkiä matkoja kun vaan muisti pitää vauhdin itselle sopivana.
Syksyyn mahtui sitten mukavaa tekemistä, sekä SnowFlakes että X-kaato sopivan rennosti, ja vähän vähemmän rennosti mammuttiruntu lokakuun lopussa, jossa tuli oma edetyn matkan ennätys 126km. Loppusyksystä harjoittelu keskittyy mäkitreenaukseen ja pitkiin lenkkeihin, jotta pysyn Pekan matkassa mukana Barcelonan EM-rogainingissa tammikuun lopussa. Sen jälkeen sitten pieni harjoittelutauko ja 2013 kauden kimppuun. Ensi kesän kilpailut ovat vielä täysin auki omalta osalta, paljon olisi mukavia tapahtumia tarjolla vuorijuoksuista ja rogaining kisoista pitkiin seikkailukisoihin.
JanneS
tiistai 13. marraskuuta 2012
Urheiluvuosi 2012: JanneH
Vuoden aikana ehtii tapahtua yhtä ja toista, ja välillä on hyvä summata mennyttä. Marras-joulukuun aikana tiimiläiset kertovat vuoden 2012 kokemuksista, harjoittelusta ja siitä, miltä osin tavoitteisiin päästiin. Ensimmäisenä on vuorossa JanneH.
Kulunut vuosi oli onnistunut niin tulosten valossa kuin harjoittelutavoitteiden toteutumisenkin osalta. Treeneihin ja kisoihin käytetty aika kasvoi jälleen hiukan viime vuodesta ja kokonaisuudessaan tuntimäärä tulee pyörimään 600 paikkeilla. Tulevina vuosina määrää ei ole tarkoitus kasvattaa, vaan panostaa laatuun ja painottaa lajeja vähän erilailla.
Merkit onnistuneelle vuodelle olivat kuitenkin huonot noin vuosi sitten. Akillesjänteeseen tuli marraskuussa pieni repeämä ja juoksuharjoitteluun sen myötä kolmen kuukauden tauko. Kuntoa pystyi kuitenkin ylläpitämään pyöräilemällä ja hiihtämällä. Uskoa tekemiseen tuli helmikuun alussa 24h-hiihdossa, jonka oli tarkoitus olla lähinnä seikkailu-urheilussa tarvittavaa henkistä kestävyyttä kehittävä harjoitus. Keskimäärin 20 asteen pakkasessa kilometrejä kerty plakkariin hiukan alle 290 ja sillä irtosi voitto, jonka mahdollisti loistavasti toiminut huolto. Marko Takanen ja Harri Sivonen pitivät sukset liukkaina ja tarjoilivat energiaa ladun varressa sekä antoivat väliaikatietoja.
Kovasta pakkasesta aiheutui muutamia paleltumia ja tulehduksia ja olo oli seuraavan viikon sellainen, että voitosta huolimatta melkein kadutti osallistuminen kisaan. Ulospäin näytti lähinnä siltä, että snägärillä oli tullut turpaan ja lujaa. Elimistö kuitenkin palautuu yllättävän nopeasti ja sama tuli todettua myös touko-kesäkuussa. EXTAR 48h:ssa murtui kylkiluu ja akillesjänne tulehtui. Kahden viikon päästä siitä juostiin Tukholman maraton, joka keli huomioiden kulki ihan kohtalaisesti. Seuraavalla viikolla kisattiin No Limit, mutta sitten tuli taas pari viikkoa taukoa, kun polvi sai osumaa työmatkalla tapahtuneesta pyöräkolarista.
Kesän päätavoite oli Endurance Quest, jossa olimme mukana ScandinavianOutdoorStore.comin joukkueella. Keskinäistä kisakokemusta ennen starttia oli ainoastaan multisport-kisoista ja sitäkin aika vähän. Siitä huolimatta tai sitten siitä johtuen joukkuehenki säilyi hyvänä tuloksena oli kolmas sija, joka oli myös omalta osaltani kesän tärkein saavutus. Vauhti ei vielä riittänyt voittotaisteluun ja unitaktiikka olisi voinut onnistua paremmin, mutta näitä asioita lähdetään parantamaan ensi vuoden kisaan, joka todennäköisesti houkuttelee vieläkin kovempia ulkomaalaisjuokkueita.
EQ:n jälkeen kalenterissa oli lähinnän pari pidempää polkujuoksua, Nuuksio Classic ja Vaarojen Maraton. Kisat olivatkin lopputuloksen kannalta toisensa ääripäät, mutta mieluummin näin päin. Nuuksiossa kostautui matkan aliarvionti, mutta samalla se oli hyvä oppitunti. Vaaroilla juoksu oli taktisesti viisasta, vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen ultrajuoksuni. En varmasti ollut absoluuttisesti paras juoksija, mutta vauhdinjako ja käveleminen oikeissa paikoissa sekä teknisten pätkien sopivuus omaan juoksutyyliin mahdollistivat voiton. Ykkössijan positiiviset vaikutukset oikeastaan kaikkeen ovat olleet hämmästyttävät ja isommat kuin olisin osannut kuvitella.
Vaarojen jälkeen loppukuu meni rauhassa ja viime aikoina ensi vuoteen valmistautumista on varjostanut sitkeä flunssa. Seuraavan kerran mennään jo tammikuun lopussa, kun rogainingin EM-kisat järjestetään Barcelonassa. Myös kesän kalenteri alkaa jo hahmottua, mutta siitä lisää keväällä.
JanneH
Kulunut vuosi oli onnistunut niin tulosten valossa kuin harjoittelutavoitteiden toteutumisenkin osalta. Treeneihin ja kisoihin käytetty aika kasvoi jälleen hiukan viime vuodesta ja kokonaisuudessaan tuntimäärä tulee pyörimään 600 paikkeilla. Tulevina vuosina määrää ei ole tarkoitus kasvattaa, vaan panostaa laatuun ja painottaa lajeja vähän erilailla.
Merkit onnistuneelle vuodelle olivat kuitenkin huonot noin vuosi sitten. Akillesjänteeseen tuli marraskuussa pieni repeämä ja juoksuharjoitteluun sen myötä kolmen kuukauden tauko. Kuntoa pystyi kuitenkin ylläpitämään pyöräilemällä ja hiihtämällä. Uskoa tekemiseen tuli helmikuun alussa 24h-hiihdossa, jonka oli tarkoitus olla lähinnä seikkailu-urheilussa tarvittavaa henkistä kestävyyttä kehittävä harjoitus. Keskimäärin 20 asteen pakkasessa kilometrejä kerty plakkariin hiukan alle 290 ja sillä irtosi voitto, jonka mahdollisti loistavasti toiminut huolto. Marko Takanen ja Harri Sivonen pitivät sukset liukkaina ja tarjoilivat energiaa ladun varressa sekä antoivat väliaikatietoja.
Kovasta pakkasesta aiheutui muutamia paleltumia ja tulehduksia ja olo oli seuraavan viikon sellainen, että voitosta huolimatta melkein kadutti osallistuminen kisaan. Ulospäin näytti lähinnä siltä, että snägärillä oli tullut turpaan ja lujaa. Elimistö kuitenkin palautuu yllättävän nopeasti ja sama tuli todettua myös touko-kesäkuussa. EXTAR 48h:ssa murtui kylkiluu ja akillesjänne tulehtui. Kahden viikon päästä siitä juostiin Tukholman maraton, joka keli huomioiden kulki ihan kohtalaisesti. Seuraavalla viikolla kisattiin No Limit, mutta sitten tuli taas pari viikkoa taukoa, kun polvi sai osumaa työmatkalla tapahtuneesta pyöräkolarista.
Kisan aikana on tärkeää ennaltaehkäistä hiertymiä rasvaamalla
Kesän päätavoite oli Endurance Quest, jossa olimme mukana ScandinavianOutdoorStore.comin joukkueella. Keskinäistä kisakokemusta ennen starttia oli ainoastaan multisport-kisoista ja sitäkin aika vähän. Siitä huolimatta tai sitten siitä johtuen joukkuehenki säilyi hyvänä tuloksena oli kolmas sija, joka oli myös omalta osaltani kesän tärkein saavutus. Vauhti ei vielä riittänyt voittotaisteluun ja unitaktiikka olisi voinut onnistua paremmin, mutta näitä asioita lähdetään parantamaan ensi vuoden kisaan, joka todennäköisesti houkuttelee vieläkin kovempia ulkomaalaisjuokkueita.
EQ:n jälkeen kalenterissa oli lähinnän pari pidempää polkujuoksua, Nuuksio Classic ja Vaarojen Maraton. Kisat olivatkin lopputuloksen kannalta toisensa ääripäät, mutta mieluummin näin päin. Nuuksiossa kostautui matkan aliarvionti, mutta samalla se oli hyvä oppitunti. Vaaroilla juoksu oli taktisesti viisasta, vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen ultrajuoksuni. En varmasti ollut absoluuttisesti paras juoksija, mutta vauhdinjako ja käveleminen oikeissa paikoissa sekä teknisten pätkien sopivuus omaan juoksutyyliin mahdollistivat voiton. Ykkössijan positiiviset vaikutukset oikeastaan kaikkeen ovat olleet hämmästyttävät ja isommat kuin olisin osannut kuvitella.
Vaarojen jälkeen loppukuu meni rauhassa ja viime aikoina ensi vuoteen valmistautumista on varjostanut sitkeä flunssa. Seuraavan kerran mennään jo tammikuun lopussa, kun rogainingin EM-kisat järjestetään Barcelonassa. Myös kesän kalenteri alkaa jo hahmottua, mutta siitä lisää keväällä.
JanneH
maanantai 5. marraskuuta 2012
Pyörärogaining Kurussa
Team Woodman järjesti pyörärogaining tapahtuman Kurussa 3.11. Tarjolla oli monipuoliset ja reitinvalinnoiltaan haasteelliset polkumaastot ja metsäautotiet. Reijo osallistui kisaan Heikin kanssa. Tulokset löytyy www.rogaining.fi.
Ratamestarina toiminut Pekka oli päättänyt, että tällä kertaa on rasteja sen verran paljon, että osallistujien ei tarvitse edes harkita kaikkien hakemista. Lisäksi jo yli viikon jatkuneet sateet olivat tehneet tehtävänsä ja pehmittäneet reitit huolella. Tämä ei kuitenkaan lannistanut parivaljakkoa reittisuunnitelmassa, jota jälkeenpäin voi ihan huolella luonnehtia yltiöoptimaaliseksi. Alla olevissa kuvissa näkyykin ensimmäinen suunnitelma, mutta luonollisesti ajatuksena oli oikaista tarvittaessa ja käytännössä näin kävikin.
Suunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan sateisessa ja kuraisessa kelissä noin +4 asteen lämpötilassa. Me valittiin päälle kuorivaatteet ja talviajokengät. Mukaan otettiin 1,5 litran juomapussit reppuun ja evästä. Nesteen tankkauspaikkoja oli tiedossa reitin varrella ja kurakelissä juomarepusta on huomattavasti mukavampi juoda kuin kuraisesta pullonsuusta.
Heti lähdön jälkeen alettiin miettimään mitä me ei oltu huomattu kartalta, kun oltiin lähes ainoat, jotka aloittivat lähtemällä eteläpuolelle. Tarkoituksenamme oli aloittaa rastilta 51 ja jatkaa myötäpäivään kohti Seitsemistä. Toisaalta ajateltiin, että saadaan ajella rauhassa ja keskittyä vain omaan etenemiseen. Jo reitin alkuvaiheessa huomattiin sateiden tekemät vaikutukset maastoon. Metsäautotiet tuntuivat kuin olisi "hillossa" ajanut, kun teiden pinnat olivat pehmenneet ja rullaavuus ei todellakaan ollut parasta mahdollista. Seitsemisen läpiajo oli maisemiltaan parasta antia - kapeaa kangasharjannetta komeiden soiden ja suojärvien väleistä.
Rastille 55 ajettaessa alettiin ensimmäisen kerran miettimään mistä oikaistaan. Suunnitelma B oli ajaa nykyisen mukaisesti rastille 83 asti, mutta lähteä siitä sitten etelään ja noukkia matkalla olevat rastit 33 ja 63 ja siitä 76:n kautta maaliin. Rastilla 62 oli aikaa kulunut 3:55h ja matkaa maaliin oli vielä aika reilusti. Rastilta lähtiessä päätettiin kuitenkin lähteä ajamaan kohti 83:sta ja katsoa sitten siellä kuinka suoraan on ajettava maaliin, vai ehtiikö noukkia kaikki rastit väliltä. Esimerkiksi 33 oli viety Pirttivuorelle ja heti päätettiin jättää se väliin, koska se ei olisi sen nousun arvoista.
Kalliossa jouduttiin kuitenkin toteamaan, että nykyisellä vauhdilla ei tulla ehtimään 83:n kautta ajamalla maaliin ajoissa, ja todettiin, että on parempi lähteä laskemaan asfalttia etelään suoraan kohti Kurua ja rastia 57. Jonkin matkaa ajettuamme hyvin rullaavalla asfaltilla tultiinkin toisiin ajatuksiin ja päätettiin koittaa riskillä hakea 2 pistettä enemmän noukkimalla rasti 76 Iso Särkijärven rannasta. Päätettiin lähestyä rastia pohjoisesta Pyydysmäen kautta ja Honkajärven eteläpuolelta käännyttiin itään. Tämä osoittautui kuitenkin huonoksi valinnaksi. Pehmeät hiekkatiet ja huonot polut Pyydysmäestä etelään veivät liikaa aikaa ja joudutiin jättämään rasti 76 väliin, jotta olisi edes jotain mahdollisuuksia ehtiä ajoissa maaliin. Koivistosta runtattiinkin mahdollisimman suoraan kohti maalia, jonne saavuttiin ajassa 4:58:25. Eli otettu riski laukesi ja viimeinen tunti kisasta ajettiin ilman pisteen pistettä.
Lopulta saatiin kokoon 98 pistettä ja jäätiin voittajasta 5 pistettä ja 13 minuuttia. Jälkiviisaana olisi pitänyt ajaa asfalttia suoraan Kuruun asti ja noukkia 76:n etelän kautta. Tähän todennäköisesti aika olisi riittänyt. 83:n kautta vienyt reitti olisi vaatinut ainakin vartin lisäaikaa ja silloinkin se olisi ollut aika riskialtis reitinvalinta. Tosin se taitaa olla ihan normaalia, että näistä kisoista jää aina vähän jossiteltavaa. Kokonaismatkaa kertyi GPS:n mukaan 87,6 km, johon kyllä näissä olosuhteissa voi olla tyytyväinen.
Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja oli mukavaa kun oli paljon rasteja ja reitinvalintaa. Näistä kartoista riittää vielä opittavaa, kun käyttää enemmän aikaa ja yrittää suunnitella optimaalista reittiä. Lopussa saatiin nauttia lämpöisestä puusaunasta ja erinomaisesta keitosta. Iso kiitos järjestäjille ja kanssakilpailijoille sekä onnittelut voittajille Jonille ja Matille. Ensi vuonna uudestaan!
-Reijo
Ratamestarina toiminut Pekka oli päättänyt, että tällä kertaa on rasteja sen verran paljon, että osallistujien ei tarvitse edes harkita kaikkien hakemista. Lisäksi jo yli viikon jatkuneet sateet olivat tehneet tehtävänsä ja pehmittäneet reitit huolella. Tämä ei kuitenkaan lannistanut parivaljakkoa reittisuunnitelmassa, jota jälkeenpäin voi ihan huolella luonnehtia yltiöoptimaaliseksi. Alla olevissa kuvissa näkyykin ensimmäinen suunnitelma, mutta luonollisesti ajatuksena oli oikaista tarvittaessa ja käytännössä näin kävikin.
Karttaosa 1.
Karttaosa 2.
Suunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan sateisessa ja kuraisessa kelissä noin +4 asteen lämpötilassa. Me valittiin päälle kuorivaatteet ja talviajokengät. Mukaan otettiin 1,5 litran juomapussit reppuun ja evästä. Nesteen tankkauspaikkoja oli tiedossa reitin varrella ja kurakelissä juomarepusta on huomattavasti mukavampi juoda kuin kuraisesta pullonsuusta.
Heti lähdön jälkeen alettiin miettimään mitä me ei oltu huomattu kartalta, kun oltiin lähes ainoat, jotka aloittivat lähtemällä eteläpuolelle. Tarkoituksenamme oli aloittaa rastilta 51 ja jatkaa myötäpäivään kohti Seitsemistä. Toisaalta ajateltiin, että saadaan ajella rauhassa ja keskittyä vain omaan etenemiseen. Jo reitin alkuvaiheessa huomattiin sateiden tekemät vaikutukset maastoon. Metsäautotiet tuntuivat kuin olisi "hillossa" ajanut, kun teiden pinnat olivat pehmenneet ja rullaavuus ei todellakaan ollut parasta mahdollista. Seitsemisen läpiajo oli maisemiltaan parasta antia - kapeaa kangasharjannetta komeiden soiden ja suojärvien väleistä.
Rastille 55 ajettaessa alettiin ensimmäisen kerran miettimään mistä oikaistaan. Suunnitelma B oli ajaa nykyisen mukaisesti rastille 83 asti, mutta lähteä siitä sitten etelään ja noukkia matkalla olevat rastit 33 ja 63 ja siitä 76:n kautta maaliin. Rastilla 62 oli aikaa kulunut 3:55h ja matkaa maaliin oli vielä aika reilusti. Rastilta lähtiessä päätettiin kuitenkin lähteä ajamaan kohti 83:sta ja katsoa sitten siellä kuinka suoraan on ajettava maaliin, vai ehtiikö noukkia kaikki rastit väliltä. Esimerkiksi 33 oli viety Pirttivuorelle ja heti päätettiin jättää se väliin, koska se ei olisi sen nousun arvoista.
Kalliossa jouduttiin kuitenkin toteamaan, että nykyisellä vauhdilla ei tulla ehtimään 83:n kautta ajamalla maaliin ajoissa, ja todettiin, että on parempi lähteä laskemaan asfalttia etelään suoraan kohti Kurua ja rastia 57. Jonkin matkaa ajettuamme hyvin rullaavalla asfaltilla tultiinkin toisiin ajatuksiin ja päätettiin koittaa riskillä hakea 2 pistettä enemmän noukkimalla rasti 76 Iso Särkijärven rannasta. Päätettiin lähestyä rastia pohjoisesta Pyydysmäen kautta ja Honkajärven eteläpuolelta käännyttiin itään. Tämä osoittautui kuitenkin huonoksi valinnaksi. Pehmeät hiekkatiet ja huonot polut Pyydysmäestä etelään veivät liikaa aikaa ja joudutiin jättämään rasti 76 väliin, jotta olisi edes jotain mahdollisuuksia ehtiä ajoissa maaliin. Koivistosta runtattiinkin mahdollisimman suoraan kohti maalia, jonne saavuttiin ajassa 4:58:25. Eli otettu riski laukesi ja viimeinen tunti kisasta ajettiin ilman pisteen pistettä.
Lopullinen kuljettu reitti.
Lopulta saatiin kokoon 98 pistettä ja jäätiin voittajasta 5 pistettä ja 13 minuuttia. Jälkiviisaana olisi pitänyt ajaa asfalttia suoraan Kuruun asti ja noukkia 76:n etelän kautta. Tähän todennäköisesti aika olisi riittänyt. 83:n kautta vienyt reitti olisi vaatinut ainakin vartin lisäaikaa ja silloinkin se olisi ollut aika riskialtis reitinvalinta. Tosin se taitaa olla ihan normaalia, että näistä kisoista jää aina vähän jossiteltavaa. Kokonaismatkaa kertyi GPS:n mukaan 87,6 km, johon kyllä näissä olosuhteissa voi olla tyytyväinen.
Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja oli mukavaa kun oli paljon rasteja ja reitinvalintaa. Näistä kartoista riittää vielä opittavaa, kun käyttää enemmän aikaa ja yrittää suunnitella optimaalista reittiä. Lopussa saatiin nauttia lämpöisestä puusaunasta ja erinomaisesta keitosta. Iso kiitos järjestäjille ja kanssakilpailijoille sekä onnittelut voittajille Jonille ja Matille. Ensi vuonna uudestaan!
-Reijo
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Mammuttiruntu raportti
Jussi, JanneS, Juha ja Pekka kävivät kastastamassa Vihdin seudun maastot perinteisellä Mammuttimarssilla, matkana Runtu (126km ajassa 19h 21min). Jussi valitettavasti joutui keskeyttämään polven kipeydyttyä R7:lla, mutta muiden kisa meni ilman suuria ongelmia tasaisesti edeten, joskin kylmä sää (pahimmillaan -13C) aiheutti hiukan päänvaivaa jäätyneiden juomien ja eväiden muodossa. Kisa oli Jannen ja Pekan ensimmäinen yhteinen harjoitus Barcelonan EM-Rogainingia varten ja Juhalle kisa toimi hyvänä testijuoksuna ensi kesän Härkätielle.
Valmistautuminen
Tällä kertaa valmistautumisessa eniten päänsärkyä aiheutti odotettu kylmä sää, ja mitä pitäisi laittaa päälle kisaa varten. Onneksi vanhoista Loppiaisrogaining muistiinpanoista löytyi hyvin tietoa missä vaatetuksessa pidemmässä pakkaskisassa pärjää, joten valittu setti toimi todella hyvin. Startissa päällä oli merinovillainen pitkähihainen aluspaita, tekninen t-paita ja ohut kuoritakki, jaloissa kahdet sukat, 3/4 trikoot ja pitkät trikoot. Uimarastilla vaihdoin aluspaidan hieman paksumpaan merinovillaiseen aluspaitaan ja lisäsin irtohihat ja kompressiosäärystimet, ja noilla meninkin sitten loppumatkan.
Startti (R1-R2)
Startissa koko joukko lähti R1:lle kohti Salmea ja koko Runtun porukka taisi olla lähes samassa supussa vielä R2:llakin. Kiiltomato venähti samantien hyvin pitkäksi kun tapahtumassa oli hyvin monentasoista kulkijaa, mikä osaltaan tekeekin tästä tapahtumasta erittäin hienon. Ensimmäiset reitinvalinta erot tulivat R2:lle lähestyttäessä kun osa lähti oikomaan pellon poikki suoraan rastille, me kiersimme kiltisti pellon takana menevälle tielle monen muun kanssa. Muilta osin kaikkien reitti taisi olla samanlainen uimarastille asti. Tiet olivat jäässä ja varsin liukkaat, joka taisi aiheuttaa eniten ongelmia pyöräjoukkueille.
 |
| R1-R7 |
Uintirasti (R3)
Viime vuoden uintirasti oli vielä hyvin omassa muistissa, ja koska tuo kokemus oli positiivinen, ei rasti aiheuttanut isoa päänsärkyä etukäteen. Onnistuimme tuhraamaan rastilla parikymmentä minuuttia vaikka itse uinnin teimme samantien rastille tultua. Kamojen kanssa säätäessä ja yhtä hukkunutta sukkaa etsiessä minuutit juoksivat. Tuskin tuo nyt kuitenkaan hitain suoritus oli. Kaminateltta oli varsin mukava kokemus uinnin jälkeen ja kuulemma siellä olisi joku makkarakin ollut tarjolla, mulla vaan oli se sukka hukassa kun niitä makkaroita jaeltiin. Onneksi Juha yhden lämpimän mehumukin työnsi nenän eteen etten ihan tyhjin käsin joutunut lähtemään matkaa jatkamaan. Kiitos vaan järjestäjille tästä(kin) unohtumattomasta kokemuksesta ja tarjoiluista. Näille reissuille kun lähtee siinä hengessä että kaikki on kannettava itse, niin kaikki tarjoilut ovat mukavaa lisää.
 |
| Juhan taidonnäyte uintirastilta (näkee että tekniikkakurssilla on oltu hereillä). Kuva: Grr. |
Loppuyön tunnit (R5-R9)
Uintirastilta lähdön jälkeen oli pakko pitää vauhtia yllä että sai lämmöt taas päälle. Hiukan ennen meitä uintirastilta lähteneet Ihan Hukassa pojat pitivät hieman kovempaa vauhtia, joten heidän valonsa katosivat pikku hiljaa horisonttiin. Tiedossa oli myös että Jussi ja Fantti sekä yksin edennyt Bastvik Express olivat jossain edellä. Etenimme omaa vauhtia, suunnistus oli kohtuullisen helppoa kun poluilla näkyi sopivasti kuudet lenkkarin jäljet menevän oikeaan suuntaan.
Ainoa hiukan harmaita hiuksia aiheuttanut vaiva oli allekirjoittaneen vatsavaivat, joita pikapuskaistunnolla kävin hoitamassa kolmeen otteeseen parin tunnin välein. Energiajuoman vaihtaminen veteen ja kiinteiden eväiden nauttiminen tuonkin vaivan lopulta taltutti, ja loppumatkasta vatsa oli jo ihan normaalissa kunnossa.
Muutama reitinvalinta olisi saattanut olla parempi sen perusteella mitä ratamestarin kanssa keskustelin kisan jälkeen, mutta ihan hyvin edettäviä nuo meidänkin valinnat olivat. Kansalaisen karttapaikan kartoilla kun tuo musta katkoviiva voi tarkoittaa mitä tahansa 5 metriä leveästä päällystetystä baanasta polkuun, joka on ollut (ehkä) kuljettava kolmekymmentä vuotta sitten. Tällä kertaa kaikki polut/tiet olivat harvinaisen hyvä kulkuisia, ehkä lukuunottamatta R7:n lähestymistä jossa oli kuraa ja vettä ehkä 100 metrin matkalla. Aika luksusta siis.
 |
| R8-Maali |
Loppumatka (R10-R18)
R9:n jälkeen heivasimme lamput reppuun ja pienen jalkahuollon jälkeen jatkoimme matkaa, siinä kohtaa mielessä Vihdin kauppojen tarjonta monen tunnin ja R15:n jälkeen. Eteneminen teitä pitkin sujui hyvin ilman isompia ongelmia. R9:ltä teimme jälkispekulointien mukaan hiukan turhaa kiertoa pohjoisen kautta kun meillä ei ollut tiedossa oikomahdollisuus joka ilmeisesti oli hyvin kulkukelpoinen väylä. Hyvin tuo kierto teitäkin pitkin eteni, isommilla teillä vauhdin sai pidettyä järkevänä kun mäet olivat molempiin suuntiin loivia ja ne rytmittivät hyvin juoksua/kävelyä.
Omista eväistä ruokapuoli alkoi olla lopussa jo aamun tunteina kun jäljellä oli vielä monta tuntia etenemistä, mutta jäätyneitä karkkeja olisi ollut vaikka muille jakaa. Suklaa upposi hyvin, mutta karkit jostain syystä eivät tällä kertaa maistuneet. Niin se vaan on että se mikä himoitti edellisellä reissulla ei välttämättä toimi enää seuraavalla, toki olosuhteet olivat aika lailla erilaiset kuin Retki-rogainingissa elokuussa.
Vihdissä kävimme ostamassa 3 litraa Cokista ja leivät, ja niillä eväillä mentiin sitten loppumatka. Mitään suuria suorituspaineita ei enää ollut, tiedossa oli että ero eteen- ja taaksepäin oli niin iso ettei muutoksia tulisi ja tavoitteeseen (alle 20h) oli hyviä ansaittuna niin paljon että reippaalla kävelylläkin olisi ollut mahdollisuudet ehtiä. Juhan säärivaiva hiukan haittasi menoa, ei kylläkään hidastanut kun käveleminen sattui enemmän kuin juokseminen. Oma olo oli lopussa huomattavasti paljon parempi kuin yön tunteina, ja lopussa fiilis oli että voimia olisi ollut vielä jatkaakin. Siihen tunteeseen on mukava lopettaa. Ihan mielellään sitä meni saunaan ja paljuun kellumaankin.
Juomien jäätyminen
Tiedossa lukuisilta lumikenkäreissuilta oli, että juomapussin suukappale jäätyy kovalla pakkasella jos siitä ei juo säännöllisesti ja usein. Yllätyksenä silti itselle tuli juomapullojen totaalinen jäätyminen, odotin kyllä että juomapullon suutin jäätyy tukkoon, mutta myös koko korkki jäätyi kiinni pulloon siten että pulloa ei saanut auki ollenkaan. Ennen R5:sta sitten huljuttelin pullot auki järvessä (näpit jäässä) ja täytin ne. Kun tuolla pakkasessa ei nyt niin kova jano kuitenkaan ollut koko ajan ja korkin avaamisessa oli säätöä hanskojen kanssa, molemmat pullot olivat taas kunnolla jäässä tunnin sisällä täytöstä. R8:n jälkeen jaksoin enää avata ja täyttää vain toisen pulloista ja toisesta pullosta jäät lähtivät seuraavana päivänä kotona lavuaariin. R10:ä lähestyttäessä oma nestetasapaino meni hetkeksi negatiivisen puolelle, mutta siitäkin selvisin kun Pekan juomapussista kaivettiin ensiavuksi sulaa juotavaa. R:10:llä täytin pullon viimeisen kerran, eikä se enää päivällä auringon noustua jäätynyt. Pullon avaamiseen tarvitsin hiukan väkivaltaakin kun hakkasin jään pois suuaukosta kepukalla. Ens kerralla täytyy ommella joku villapipo noille juomapulloille.
Loppusanat
Runtun viivalla olevista lähes kaikki olivat tuttuja aiemmilta reissuilta, ja ennakkoarvailut maaliintulojärjestyksestä osuivat täysin oikein (poislukien toki keskeyttäneitä). Keskeytysprosenttikin taisi olla niitä matalimpia Runtulaisilla, johtuen varmasti siitä että suurimmalla osalla (ellei jopa kaikilla) oli näitä yli 100 km suorituksia jo koettuna. Fantti vei odotetusti ylivoimaisesti ykkössijan, vaikka odotteli matkalla Jussin kanssa raatotaksia ja kävi välillä hakemassa tiputtamaansa karttaa. Loppuaika olisi hänellä voinut olla paljonkin parempi.
Osaa pyöräilijöistä kävi melkein sääliksi, varusteet näyttivät olevan hiukan kevyet tuohon keliin. Tiedän kuinka kylmää puuhaa usean tunnin pyöräily reilussa pakkasessa on. En odottanut näkeväni yhtään pyöräilijää matkalla koska he lähtivät tunnin ennen meitä, joten yllätys oli suuri kun yksi pari tuli ohi n. 15 km kohdalla, meillä takana 2 tuntia ja heillä 3 tuntia. Taisivat keskeyttää myöhemmin kisan. R5:lla näimme parikin isoa pyöräporukkaa Mahottoman reitillä.
Hatunnosto kuitenkin kaikille, jotka uskalsivat lähteä haastamaan itsensä haastavaan tapahtumaan haastavassa säässä. Maaliintulo omin jaloin (tai pyöräillen) on voitto, eikä ole häpeä myöskään keskeyttää - parempi lopettaa ajoissa kuin leikkiä terveydellään.
Ens vuonna uudestaan, matkana varmaankin sama Runtu, niin kivaa tuo taas oli. Äärettömän hyvä harjoitus jaloille noita 24h Rogaining kisoja varten. Ja kuka tietää jos jollekin UTMB:n matkallekin pitää joskus suunnata, kun noita pisteitäkin näköjään on jo päässyt kertymään ja Pekan kertomukset viime syksyn tapahtumasta kuulostivat varsin mielenkiintoisilta.
Kiitokset tiimikavereille seurasta ja tsempistä, ja erityiskiitos Tiukuselle, joka oli suunnitellut hienon radan ja raatoi meidän nautiskelijoiden eteen lukemattomat tunnit.
JanneS
torstai 11. lokakuuta 2012
JanneH voittoon Vaarojen maratonin 86 km:llä
Vaarojen maraton eri matkoineen juostiin lokakuun ensimmäisenä lauantaina Kolilla. Tiimistä mukana olivat JanneH ultramatkalla ja Reijo ja Anu 43 km:llä. JanneH:n aika 9.37.47 riitti sarjan voittoon reilun minuutin marginaalilla ennen Karsun Pasi Penttistä. Reijo juoksi loppuaikaan 5.13.07 ja Anu 5.44.58.
Teksti: JanneH
Kuvat: Merja Ylihärsilä, Susanne Vuori, Marko Takanen
Valmistautuminen Vaaroille oli tehty selvästi Nuuksio Classicia paremmin, kun viikko oli menty rauhassa ja ahmittu energiaa koneeseen. Maanantaina kävin vielä hierojalla, jossa lihaksia käsiteltiin melkein normaaliin tapaan ja sen jälkeen paikat olivat pari päivää vähän jumissa. Keskiviikon juoksulenkki ja torstain lyhyt pyöräily saivat kuitenkin lihakset tuntumaan valmiilta. Perjantaiaamuna pakkasin kamat ja pian sen jälkeen lähdettiin matkaan, jonka aikana alas meni mäkkisafkaa ja ABC:n pasta-ateria.
Viikot ennen maratonia olivat olleet sateisia ja järjestäjät pelottelivat nettisivuillaan mudasta. Reitti oli oletettavasti liukas ja jalkaan piti sovitella nastalenkkaria. Kuukauden vanhat Salomon Spikecrossit olivat olleet jalassa muutaman pidemmän lenkin ja luottamus kenkiin oli hyvä. Muukin varustepuoli oli testattu hyvissä ajoin paria päivää ennen kisaa, kun olin saanut JanneS:ltä lainaan Salomon XT Advenced Skin 5 S-Lab-repun. Sen ainoana huonona puolena tällaiseen juoksuun oli solkien avaaminen, joten tarkoituksena oli ottaa reppu pois selästä vasta maalissa tai hädän sattuessa. Niinpä alusta asti takaosassa kulkivat pakolliset varusteet avaruushuopa, ensiside, kännykkä ja pieni otsalamppu sekä varmuuden vuoksi ohut vedenpitävä takki. Ruokapuoli oli pakattu etuosaan ja 6 dl juomapullo oli erillisessä vyössä. Eväitä oli Nuuksio Classicin myötä varattu lähes saman verran kuin 3 vrk seikkailukisaan. Niistä mukana oli tosin vain pieni osa ja loput kierrosten välillä huoltopaikalla odottamassa.
Alku rauhassa tunnustellen
Ultran startti tapahtui pienessä hämärässä klo 7.00. Edellisiltana olimme hoitaneet ilmoittautumiset, joten aamulla piti vain ajella mökiltä starttipaikalle. Paukusta kaksi juoksijaa lähti heti pitämään vauhtia ja jäin kiltisti Nuuksio Classicin voittaneen Jani Riissasen kantaan. Myös Leppäsen Jaska juoksi kanssamme, mutta jäi aina välillä hiukan taaemmas kunnes jälleen teknisissä alamäissä tuli porukkaan. 43 km kisan muutama vuosi sitten voittanut Mäkelän Ville ohjeisti edellisviikolla, että sitä parempaan lopputulokseen pääsee, mitä rauhallisemmin malttaa aloittaa. Yritin noudattaa ohjetta ja juosta ensimmäisen kierroksen mahdollisimman vähällä rasituksella. Etenimme sopivasti käsijarru päällä antaen kärkikaksikon mennä menojaan. Jaska tiesi toisen olevan Pasi Penttinen, toista emme edes ehtineet tunnistaa.
Maisemat ovat hienoja, vaikkei niitä kisassa ehdikään seurata
Ryläyksen ensimmäisissä mäissä noin 20 km jälkeen sain hiukan kaulaa ryhmään, vaikka pyrin pitämään vauhdin aisoissa. Mietin, että odotanko sen verran, kunnes saadaan porukka kasaan, mutta päätin jatkaa juoksua yksin kuitenkaan vauhtia nostamatta. Yllätys olikin suuri, kun Ryläyksen huipulla näköpiiriin ilmestyi toinen kärkijuoksijoista. Hetken matkaa yhdessä juostessa selvisi, että kyseessä oli Juha Jumisko, jonka suorituksista oli tullut syksyn aikana jonkin verran lueskeltua.
Kierroksen loppupuoli oli selvästi tievoittoisempaa ja siinä vauhti oli melko reipasta. Todennäköisesti olisin yksin juostessa mennyt hiljempaa ja kävellyt enemmän ylämäkiä. Nyt oli kuitenkin hyvä kirittäjä, joten päätin pysyä kyydissä. Teimme molemmat kierrosten välillä samanmittaisen vaihdon, n. 1,5 min, ja jatkoimme matkaa toiselle kierrokselle. Vaihdossa taskuista lähti eväitä pois ja uutta tuli tilalle. Teho-energiajuomaa meni alas puoli pullollista ja saman verran tuli ylös heti ensimmäisen alamäen lopulla.
Toisen kierroksen alkupuolella karkuun
Uuden kierroksen alussa saimme tietoa, että ero kärjessä paahtaneeseen Pasi Penttiseen kaventuu nopeasti. Päästessämme metsään n. 50 km kohdalla Juha totesi vauhdin olevan liian kova. Pian sain kiinni Pasin, joka antoi heti tilaa polun sivuun. Eroa alkoi tulla, mutta pyrin pitämään vauhdin edelleen maltillisena. Into juosta oli kova, kun näki kavereilla olevan vaikeampaa kuin itsellä. Tässä vaiheessa vaikeinta oli malttaa juosta sortumatta ylivauhtiin, sillä matkaa oli kuitenkin vielä paljon jäljellä. Lisäksi pari kertaa lensi pitkä sylki, kun yritti väkisin tiputtaa ruokaa ja juomaa alas.
Uskoin pystyväni lisäämään eroa Ryläyksellä toisellakin kierroksella, vaikken erityisesti yrittäisikään lyödä siellä. Tärkeämpää oli juosta maltilla ja järkevästi, sillä aikaisempia varsinaisia ultrakokemuksia juosten ei ollut, vaikka samanmittaisia matkoja joissain rogainingeissa on jalan mentykin. Juoksutreeniä oli syksyn aikana kertynyt noin 50 km/vko, kesällä sitäkin vähemmän, mikä on todella niukasti verrattuna vaikka siihen, että Juha oli elokuun lopussa voittamassa Ranskassa PTL:ssä 300 km vuoristojuoksua yhdessä Janne Marinin kanssa ja muutenkin tottunut ihan erilaisiin kilometreihin.
Juoksu kulki tasaisesti, vaikka jalka alkoikin olla aika raskas. Helppoa ei ollut, mutta on ollut vaikeampaakin. Tietoa takanatulevista ei ollut missään vaiheessa saatavilla, mutta kun pitkillä suorillakaan ketään ei näkynyt takana, päätin ottaa viimeisetkin mäet rauhallisesti. Lonkankoukistajissa tuntuivat suurimmat kivut ja varpaissa oli jonkinlaisia rakkoja, jotka tuntuivat melko pahoilta alamäissä. Koko ajan oli kuitenkin sellainen tunne, että mikäli ihan lopussa pitää alkaa juoksemaan kunnolla kilpaa, löytyy koneesta vielä yksi vaihde. Vasta 200 metriä ennen maalia sanottiin, että takaa tullaan noin minuutin päässä. Enää ei ollut tarvetta hötkyillä.
Maalilinja ylittyi, kun reipasta ulkoliikuntaa oli takana 9.37.47. Minään aiempana vuonna se ei olisi tainnut riittää voittoon, mutta en toisaalta uskonut omiin voittomahdollisuuksiini tänäkään vuonna. Maalissa lyötiin samantien karvamikrofoni nenän eteen ja olo oli lievästi sanoen häkeltynyt. Parin haastattelun jälkeen pääsi sisälle ja kisakumppaneiden kanssa saunan lauteille.
Jälkifiilikset
Ilta jatkui tästä eteenpäin hotellilla, jossa oli hyvä meininki. Juoksu ei ollut ilmeisesti juurikaan porukkaa rasittanut, sillä sen verran hyvin kaikki jaksoivat. Tanssilattian letkeimmät muuvit veti naisten ultran voittanut Nina Heiskanen, joka ei malttanut pitää taukoa jammailuistaan edes ulkona, kun kävimme ottamassa vastaan myöhemmin maaliintulleita.
Sunnuntaina ajeltiin kotiin ja ilta jännitettiin, millaista pätkää kisasta oli Urheiluruutuun saatu. YLE oli onnistunut hyvin välittämään juoksun tunnelmat videolle ja kännykkä alkoi lähetyksen jälkeen piippailla onnittelutekstareiden myötä. Seuraavana päivänä töissä riitti juttuseuraa ja hämmästelijöitä. Ilman Urheiluruutua porukka olisi todennäköisesti vain ihmetellyt, että minkä takia se Hietala taas kävelee viikonlopun jälkeen noin vaivalloisesti.
Palautuminen on sujunut ongelmitta ja maanantainen kevyt hieronta teki jaloille hyvää. Etureisissä kireyttä riittää vieläkin, mutta kiirettä lenkille ei vielä ole ja loppukuu on tarkoitus ottaa iisisti. Sitten taas uutta matoa koukkuun.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Podium-paikkoja XGlow-kaadosta
Multisport-kauden perinteiseen tapaan päättänyt X-kaato oli saanut tuotebrändäyksen myötä uuden nimen, mutta muuten kisa noudatti vanhaksi totottua hyvää kaavaa. Lähtölaukaus kajahti ilmoille aamuyöllä klo 5.00 ja ensimmäiset pari tuntia mentiin pimeässä. Tiimiä edusti tällä kertaa kolme joukkuetta, joista JanneH:n ja Jussin joukkue otti toisen sijan miesten kilpasarjassa ja Reijon ja Anun joukkue pronssia sekasarjassa. JanneS ja Sakari Hollmén olivat miesten sarjassa sijalla 11.
Aikaisesta startista johtuen kilpailumateriaaleja alettiin jakaa jo edellisiltana kilpailukeskuksessa Huhmarin koululla Vihdissä. Reitti oli tällä kertaa selkeä ja ratojen suunnittelu kävi nopeasti, vaikka parilla välillä olikin varteenotettavia vaihtoehtoja. Miesten kilpasarjan reitti kiersi eri suuntaan kuin naisten ja sekasarjan reitti, joka lisäksi jätti muutaman rastin käymättä. Miehet lähtivät pyöräilemään kohti Nuuksiota ja muut kilpasarjat toiseen suuntaan, jossa odotti parin kilometrin jälkeen pimeä melonta.
Miesten siirtymäpyöräily kesti noin 25 minuuttia ja porukka saatiin Neonsportin Mäkelän veljesten ansiosta palasiksi heti alkumetreistä lähtien. Pysyimme Jussin kanssa tiukasti takarenkaissa kiinni ja lähdimme yhdessä pimeään yösuunnistukseen Nuuksion poluille. Siellä vauhti oli pimeään metsään kohtuullinen 6 min/km, mutta lopussa pykälää isompaa vaihdetta ei löytynyt ja jouduimme antamaan Mäkelöille muutaman minuutin etumatkaa yhdessä b00tin poikien kanssa.
Heti pyöräilyn kärkeen saimme paremmalla reitinvalinnalla Mäkelät kiinni ja lyhyempää reittiä yrittänyt b00t putosi taakse. Seuraavilla sijoilla edenneillä joukkueilla oli huomattavia vaikeuksia Nuuksiossa ja erot kasvoivat. Pyörillä eroa taakse päin tuli lähinnä Villen ja Jaskan pitäessä tiellä kovaa vauhtia ja me yritimme vain roikkua peesissä. Rastivälillä 9-10 yritimme tehdä oman ratkaisun tunkkaamalla metsän läpi, mutta maasto oli oletettua huonompaa ja eroa kärkeen tuli noin kahdeksan minuuttia. Metsävälillä saatiin myös mukavasti kamat kastumaan ja reitinvalintaratkaisun tehneenä päädyin kantamaan vastuuni toistelemalla useaan otteeseen kovaan ääneen v:llä, h:lla, p:llä ja s:llä alkavia sanoja.
Tunkkauksen jälkeen ajelimme Veikkolan keskustaan lyhyelle suunnistusosuudelle ja siitä taas fillareilla pienellä lisälenkillä melonnan alkuun. Muita ei näkynyt ja erot molempiin suuntiin olivat venyneet useampaan minuuttiin. Juuri ennen melonnan vaihtoa hajosi rengas, mutta päätimme paikata sen vasta melonnan jälkeen. Palojärvellä läiskyteltiin ensin noin 4,5 km, jonka jälkeen käytiin jalalla hakemassa pari rastia järven eteläpuolisilta kallioilta luontopolkua pitkin. Näkymää riitti sumuisesta kelistä huolimatta, mutta sitä ei jääty ihmettelemään.
Luontopolkujuoksun vaihdoissa nähtiin myös muita joukkueita ja tilanne oli selvä: eroa keulaan oli 15 minuuttia, samoin kuin kolmanneksi nousseeseen Avantiin. Melonnan jälkimmäisen puoliskon aikana sovittiin työnjako renkaanvaihdossa ja parin rastin kautta vaihtoon päästyämme pöyriteltiin uusi sisuri paikoilleen. Siitä enää lyhyt pyöräily maaliin ja kakkossija. Eroa kärkeen tuli peräti 20 minuuttia ja saman verran taakse päin.
Muiden sarjojen luonne oli melko erilainen, sillä melonta tapahtui pimeässä ja Nuuksion suunnistus valoisassa. Reijo ja Anu olivat hyvällä suorituksella sekasarjan kolmansia, mutta pientä jännitystä aiheuttikin tuomariston päätös emitin hyytymisen vaikutuksesta. Todisteet kaikilla rasteilla käymisestä kuitenkin löytyi gps-jäljen muodossa ja tulos hyväksyttiin.
Kokonaiskisassa voiton otti Avanti Adventure tasaisesti sujuneen kauden päätteeksi. Me olimme kakkosia, mutta totuuden nimissä mainittakoon, että kovinkaan moni joukkue ei kiertänyt vaadittavaa kolmea kisaa.
Multisport-kausi huipentuu vielä lopullisesti gaala-risteilyyn lokakuun lopulla. Kisat on kuitenkin käyty ja vuodesta jäi jälleen hyvä maku, vaikka cup olikin tiimin tavoitteissa toissijainen Endurance Questin rinnalla. Hienoja kisoja joka tapauksessa ja mukaan mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä.
JanneH
Aikaisesta startista johtuen kilpailumateriaaleja alettiin jakaa jo edellisiltana kilpailukeskuksessa Huhmarin koululla Vihdissä. Reitti oli tällä kertaa selkeä ja ratojen suunnittelu kävi nopeasti, vaikka parilla välillä olikin varteenotettavia vaihtoehtoja. Miesten kilpasarjan reitti kiersi eri suuntaan kuin naisten ja sekasarjan reitti, joka lisäksi jätti muutaman rastin käymättä. Miehet lähtivät pyöräilemään kohti Nuuksiota ja muut kilpasarjat toiseen suuntaan, jossa odotti parin kilometrin jälkeen pimeä melonta.
Miesten siirtymäpyöräily kesti noin 25 minuuttia ja porukka saatiin Neonsportin Mäkelän veljesten ansiosta palasiksi heti alkumetreistä lähtien. Pysyimme Jussin kanssa tiukasti takarenkaissa kiinni ja lähdimme yhdessä pimeään yösuunnistukseen Nuuksion poluille. Siellä vauhti oli pimeään metsään kohtuullinen 6 min/km, mutta lopussa pykälää isompaa vaihdetta ei löytynyt ja jouduimme antamaan Mäkelöille muutaman minuutin etumatkaa yhdessä b00tin poikien kanssa.
Heti pyöräilyn kärkeen saimme paremmalla reitinvalinnalla Mäkelät kiinni ja lyhyempää reittiä yrittänyt b00t putosi taakse. Seuraavilla sijoilla edenneillä joukkueilla oli huomattavia vaikeuksia Nuuksiossa ja erot kasvoivat. Pyörillä eroa taakse päin tuli lähinnä Villen ja Jaskan pitäessä tiellä kovaa vauhtia ja me yritimme vain roikkua peesissä. Rastivälillä 9-10 yritimme tehdä oman ratkaisun tunkkaamalla metsän läpi, mutta maasto oli oletettua huonompaa ja eroa kärkeen tuli noin kahdeksan minuuttia. Metsävälillä saatiin myös mukavasti kamat kastumaan ja reitinvalintaratkaisun tehneenä päädyin kantamaan vastuuni toistelemalla useaan otteeseen kovaan ääneen v:llä, h:lla, p:llä ja s:llä alkavia sanoja.
Tunkkauksen jälkeen ajelimme Veikkolan keskustaan lyhyelle suunnistusosuudelle ja siitä taas fillareilla pienellä lisälenkillä melonnan alkuun. Muita ei näkynyt ja erot molempiin suuntiin olivat venyneet useampaan minuuttiin. Juuri ennen melonnan vaihtoa hajosi rengas, mutta päätimme paikata sen vasta melonnan jälkeen. Palojärvellä läiskyteltiin ensin noin 4,5 km, jonka jälkeen käytiin jalalla hakemassa pari rastia järven eteläpuolisilta kallioilta luontopolkua pitkin. Näkymää riitti sumuisesta kelistä huolimatta, mutta sitä ei jääty ihmettelemään.
Luontopolkujuoksun vaihdoissa nähtiin myös muita joukkueita ja tilanne oli selvä: eroa keulaan oli 15 minuuttia, samoin kuin kolmanneksi nousseeseen Avantiin. Melonnan jälkimmäisen puoliskon aikana sovittiin työnjako renkaanvaihdossa ja parin rastin kautta vaihtoon päästyämme pöyriteltiin uusi sisuri paikoilleen. Siitä enää lyhyt pyöräily maaliin ja kakkossija. Eroa kärkeen tuli peräti 20 minuuttia ja saman verran taakse päin.
Maalissa ajassa 5 h 20 min. Kuva: Mikko Rantahakala
Muiden sarjojen luonne oli melko erilainen, sillä melonta tapahtui pimeässä ja Nuuksion suunnistus valoisassa. Reijo ja Anu olivat hyvällä suorituksella sekasarjan kolmansia, mutta pientä jännitystä aiheuttikin tuomariston päätös emitin hyytymisen vaikutuksesta. Todisteet kaikilla rasteilla käymisestä kuitenkin löytyi gps-jäljen muodossa ja tulos hyväksyttiin.
Kokonaiskisassa voiton otti Avanti Adventure tasaisesti sujuneen kauden päätteeksi. Me olimme kakkosia, mutta totuuden nimissä mainittakoon, että kovinkaan moni joukkue ei kiertänyt vaadittavaa kolmea kisaa.
Multisport-kausi huipentuu vielä lopullisesti gaala-risteilyyn lokakuun lopulla. Kisat on kuitenkin käyty ja vuodesta jäi jälleen hyvä maku, vaikka cup olikin tiimin tavoitteissa toissijainen Endurance Questin rinnalla. Hienoja kisoja joka tapauksessa ja mukaan mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä.
JanneH
perjantai 14. syyskuuta 2012
Energiatankkauksen oppitunti case Nuuksio Classic
Ensimmäinen Nuuksio Classic Trail Marathon juostiin kaksi viikkoa sitten yli 200 juoksijan voimin Espoossa. Loistavasti järjestetty tapahtuma sai runsaasti kiitosta ja on herättänyt paljon keskustelua eri puolilla. Valitettavasti tiimin osalta puheenaiheena ei ole ollut Reijon, Anun ja Jennin hienot suoritukset, vaan JanneH:n energioiden loppuminen ja totaalinen hyytyminen pari kilometriä ennen maalia.
Maratonkoulujen ensimmäisellä oppitunnillahan se jo kerrotaan: maraton alkaa 32 km jälkeen. Oli alustana sitten asvaltti tai juurakkoinen polku, ei 32 km juokseminen ole hankalaa, vaan niiden jälkeisen kympin. Tälläkin kertaa jutun voisi aloittaa näistä kilometreistä, mutta alku lyhyesti tiivistettynä: iskettiin paukusta reippaasti ja muu kärkiryhmä jäi taakse viiden kilometrin jälkeen. Päätin juosta teknisemmän alkupuoliskon siten, että eroa tulee muihin. Taktiikka toimi hyvin ja eroa kakkoseen oli 30 km kohdalla useita minuutteja, kolmoseen noin 12 minuuttia.
Reitin varrella oli kolme juottopistettä, joista sai täydennettyä pulloa. Olin matkassa vyölaukulla ja energioina oli mukana viisi geeliä. Vähemmälläkin on maratoneja juostu ja loppuen lopuksi maratoninhan ei pitäisi olla energiansaannista kiinni, sillä ajallisesti sen kesto on vain muutama tunti. Käsitys on ehkä muodostunut vastapainoksi sille, että monet vetävät hirveät määrät hiilihydraatteja useita päiviä ennen juoksua ja syövät järkyttävän määrän geelejä tai patukoita kisan aikana. Lihasten glykogeenivarastot täyttyvät normaalilla ruokavaliolla, kun treenimäärä ennen kisaa vähenee ja kisan aikana tarvitaan kohtuullinen määrä hiilareita.
Viidestä geelistä jo kolme oli mennyt 26 km kohdalla olevassa juottopisteessä, jossa heitin pakkaukset nopeasti roskiin ja täytin pullon. Lähtiessäni huollosta huomasin, että kädessä oli vain yksi pakkaus eli yksi täysinäinen geelipussi oli mennyt roskiin. Kova alkuvauhti oli kuluttanut selvästi oletettua enemmän energiaa ja viimeinen geeli oli pakko ottaa heti 30 km jälkeen. Tossu alkoi painaa ja kilometrivauhdit tippua. 33 km kohdalla eroa muihin oli enää muutama minuutti, ja oli jo varmaa, että kohta tullaan takaa ja lujaa.
Seuraavien kilometrin aikana päässä alkoi humista. Korvat olivat lukossa ja jalat tönkköinä. Askel rupesi muuttumaan tunnottomammaksi ja pienetkin ylämäet piti kävellä. Yritin väkisin pakottaa itseäni eteenpäin, mutta kroppa pyrki vastustelemaan. Leveäkin polku alkoi käydä kapeaksi ja törmäilin sen varressa oleviin oksiin ja puuntaimiin. Välillä askel vei taaksepäin tai petti muuten vaan alta. Katse oli totaalisen tyhjä, kun lopulta alkoi tulla porukkaa ohi. Kolmantena tullut Kolehmaisen Mikko tarjosi Stroganoffia, mutta sekään ei enää mennyt suoraan reiteen toivotulla tavalla.
Kilometrikyltit olivat tulleet vastaan hitaasti, mutta 38 km jälkeen vaikeudet kasvoivat nopeasti isommiksi. Pystyssä pysyminen alkoi olla työn ja tuskan takana ja ylöspääseminen tuntui vaikealta. Jossain vaiheessa olin suon reunalla, mutten nähnyt reittimerkkejä enkä muita juoksijoita. Seuraava muistikuva on Sovijärven Tuomas kysymässä, onko kaikki ok. Vastasin yllättäen, että ei ole. Seuraavaksi heräsin jonkun talon eteisen lattialta, jonne maalista vastaan tullut Mikko ja järjestäjiin kuulunut Alpo olivat taluttaneet. Tuomaskin oli ehtinyt sitä ennen raahaamaan muutaman sata metriä ja testannut mm. nipistämällä reagointia. Ei ollut ilmeisesti juuri vaikuttanut käytökseen. Aikaa 38 km kyltin ohittamisesta virkoamiseen oli kulunut noin kaksi tuntia. Kasvoille alkoi palata väri ambulanssissa matkalla kisakeskukseen.
Syitä totaaliseen kanttaukseen on tullut mietittyä kisan jälkeen ja keskusteltua asiasta monen eri henkilön kanssa. Oma johtopäätökseni on, että energiavarastot eivät olleet ennen kisaa riittävän täynnä, kova alkuvauhti kulutti odotettua enemmän energiaa ja sitä oli myös mukana selvästi liian vähän. Normaalisti maratonilla ja muissa sen mittaisissa kilpailuissa tulee juotua energiajuomaa, mutta nyt nesteenä oli vain vettä, mitä ei tullut oikeastaan edes ajatelleeksi ennen kisaa. Näiden seurauksena verensokeri on laskenut, mikä selittää ainakin valojen sammumisen. Yksi tekijä on saattanut olla myös imeytyminen, jonka kanssa voi tulla helposti ongelmia kovilla kierroksilla vedettäessä. Moni on sanonut syöneensä juoksun aikana saman määrän geelejä, mutta tuskin on juossut ensimmäistä kahta tuntia lähellä anaerobista kynnystä.
Kaikki kisaa edeltävät ja sen aikana tehdyt virheet olisi voinut välttää paremmalla valmistautumisella. Virheet ovat aloittelijamaisia, mutta helpommin niitä sattuu silloin, kun alkaa suhtautua kilpailuihin liian rutiininomaisesti, eikä muista huomioida perusasioita. Virheistä pitää kuitenkin ottaa opiksi ja kolmen viikon päästä Vaarojen 86 km ultrassa onkin syytä keskittyä hyvään energiahuoltoon ja ennen kaikkea maaliin pääsemiseen. Yksi juttu on kuitenkin varma: ensi vuonna tullaan paremmin valmistautuneena ja paremmassa kunnossa.
JanneH
Maratonkoulujen ensimmäisellä oppitunnillahan se jo kerrotaan: maraton alkaa 32 km jälkeen. Oli alustana sitten asvaltti tai juurakkoinen polku, ei 32 km juokseminen ole hankalaa, vaan niiden jälkeisen kympin. Tälläkin kertaa jutun voisi aloittaa näistä kilometreistä, mutta alku lyhyesti tiivistettynä: iskettiin paukusta reippaasti ja muu kärkiryhmä jäi taakse viiden kilometrin jälkeen. Päätin juosta teknisemmän alkupuoliskon siten, että eroa tulee muihin. Taktiikka toimi hyvin ja eroa kakkoseen oli 30 km kohdalla useita minuutteja, kolmoseen noin 12 minuuttia.Reitin varrella oli kolme juottopistettä, joista sai täydennettyä pulloa. Olin matkassa vyölaukulla ja energioina oli mukana viisi geeliä. Vähemmälläkin on maratoneja juostu ja loppuen lopuksi maratoninhan ei pitäisi olla energiansaannista kiinni, sillä ajallisesti sen kesto on vain muutama tunti. Käsitys on ehkä muodostunut vastapainoksi sille, että monet vetävät hirveät määrät hiilihydraatteja useita päiviä ennen juoksua ja syövät järkyttävän määrän geelejä tai patukoita kisan aikana. Lihasten glykogeenivarastot täyttyvät normaalilla ruokavaliolla, kun treenimäärä ennen kisaa vähenee ja kisan aikana tarvitaan kohtuullinen määrä hiilareita.
Viidestä geelistä jo kolme oli mennyt 26 km kohdalla olevassa juottopisteessä, jossa heitin pakkaukset nopeasti roskiin ja täytin pullon. Lähtiessäni huollosta huomasin, että kädessä oli vain yksi pakkaus eli yksi täysinäinen geelipussi oli mennyt roskiin. Kova alkuvauhti oli kuluttanut selvästi oletettua enemmän energiaa ja viimeinen geeli oli pakko ottaa heti 30 km jälkeen. Tossu alkoi painaa ja kilometrivauhdit tippua. 33 km kohdalla eroa muihin oli enää muutama minuutti, ja oli jo varmaa, että kohta tullaan takaa ja lujaa.
Seuraavien kilometrin aikana päässä alkoi humista. Korvat olivat lukossa ja jalat tönkköinä. Askel rupesi muuttumaan tunnottomammaksi ja pienetkin ylämäet piti kävellä. Yritin väkisin pakottaa itseäni eteenpäin, mutta kroppa pyrki vastustelemaan. Leveäkin polku alkoi käydä kapeaksi ja törmäilin sen varressa oleviin oksiin ja puuntaimiin. Välillä askel vei taaksepäin tai petti muuten vaan alta. Katse oli totaalisen tyhjä, kun lopulta alkoi tulla porukkaa ohi. Kolmantena tullut Kolehmaisen Mikko tarjosi Stroganoffia, mutta sekään ei enää mennyt suoraan reiteen toivotulla tavalla.
Kilometrikyltit olivat tulleet vastaan hitaasti, mutta 38 km jälkeen vaikeudet kasvoivat nopeasti isommiksi. Pystyssä pysyminen alkoi olla työn ja tuskan takana ja ylöspääseminen tuntui vaikealta. Jossain vaiheessa olin suon reunalla, mutten nähnyt reittimerkkejä enkä muita juoksijoita. Seuraava muistikuva on Sovijärven Tuomas kysymässä, onko kaikki ok. Vastasin yllättäen, että ei ole. Seuraavaksi heräsin jonkun talon eteisen lattialta, jonne maalista vastaan tullut Mikko ja järjestäjiin kuulunut Alpo olivat taluttaneet. Tuomaskin oli ehtinyt sitä ennen raahaamaan muutaman sata metriä ja testannut mm. nipistämällä reagointia. Ei ollut ilmeisesti juuri vaikuttanut käytökseen. Aikaa 38 km kyltin ohittamisesta virkoamiseen oli kulunut noin kaksi tuntia. Kasvoille alkoi palata väri ambulanssissa matkalla kisakeskukseen.
GPS:n mukaan lähdöstä mitatut kilometrit 37, 38, 39 ja 41 ympyröinä
Syitä totaaliseen kanttaukseen on tullut mietittyä kisan jälkeen ja keskusteltua asiasta monen eri henkilön kanssa. Oma johtopäätökseni on, että energiavarastot eivät olleet ennen kisaa riittävän täynnä, kova alkuvauhti kulutti odotettua enemmän energiaa ja sitä oli myös mukana selvästi liian vähän. Normaalisti maratonilla ja muissa sen mittaisissa kilpailuissa tulee juotua energiajuomaa, mutta nyt nesteenä oli vain vettä, mitä ei tullut oikeastaan edes ajatelleeksi ennen kisaa. Näiden seurauksena verensokeri on laskenut, mikä selittää ainakin valojen sammumisen. Yksi tekijä on saattanut olla myös imeytyminen, jonka kanssa voi tulla helposti ongelmia kovilla kierroksilla vedettäessä. Moni on sanonut syöneensä juoksun aikana saman määrän geelejä, mutta tuskin on juossut ensimmäistä kahta tuntia lähellä anaerobista kynnystä.
Kaikki kisaa edeltävät ja sen aikana tehdyt virheet olisi voinut välttää paremmalla valmistautumisella. Virheet ovat aloittelijamaisia, mutta helpommin niitä sattuu silloin, kun alkaa suhtautua kilpailuihin liian rutiininomaisesti, eikä muista huomioida perusasioita. Virheistä pitää kuitenkin ottaa opiksi ja kolmen viikon päästä Vaarojen 86 km ultrassa onkin syytä keskittyä hyvään energiahuoltoon ja ennen kaikkea maaliin pääsemiseen. Yksi juttu on kuitenkin varma: ensi vuonna tullaan paremmin valmistautuneena ja paremmassa kunnossa.
JanneH
torstai 6. syyskuuta 2012
TDS (Sur les Traces des Ducs de Savoie)
matka 114km, nousumetrit +7132, laskumetrit -7317,
Jussi Kallioniemi, aika: 19h 50min 56s, sijoitus 49/1426
Tausta
Col Checroutin aseman jälkeen reitti muuttui poluksi, jolla ohittaminen oli hankalampaa ja letkat alkoivat katkeilemaan. Ennustettu sade alkoi hieman ennen Youlazin huippua ja heitin sadetakin päälle. Loppunousu Youlazille oli tosi jyrkkä ja liuskehiekka/-kivipintainen (ihme ettei siinä valunut kiviä alempana tulevien päälle) ja siinä mentiin ihan tappituntumalla.
Youlazin jälkeen oli pitkä lasku Thuileen. Alku oli niittyä, jossa oli serpentiinipolku. Paikalliset veti eläimellistä vauhtia suoraan niittyjen halki alas ja minä perässä. Tosin mun vauhti oli huomattavan paljon hiljaisempaa. Varoin myös etureisiäni. Niillä kun tuppaa olemaan taipumusta jumiutumiseen pitkissä alamäissä.
Heti Thuilen ulkopuolella tehtiin pikkupummi isolla porukalla. Reitti kääntyi hiekkatieltä epämääräiselle niitylle. Koko pitkä letka jatkoi suoraan. Onneksi joku taaempana katsoi tarkemmin reittimerkintöjä ja huusi porukan takas. Muutama sata metriä tuli pummia. Thuilesta lähdettiin nousemaan polkua kohti Col du Petit St-Bernardia. Kisan reitti oikoi pientä serpentiiniautotietä. Neljän risteyksen kohdalla oli sama auto odottamassa pääsyä eteenpäin eli etenimme siis auton vauhtia;) Porukka eteni ylöspäin aika samaa vauhtia. Muutaman ohi menin ja muutama meni minusta ohi. Sykkeet oli jossain VK-alueen puolivälissä. Nousun loppuun olivat järjestäjät tehneet toisen pikku muutoksen reittiin. Kiersimmekin reitin varrella olleen järven länsipuolelta ja sieltä puolen loppunousu huipulle oli mielenkiintoinen. Se oli hyvin jyrkkä rinne, jossa polut kapeita ja kaikkialla ympärillä korkeata varvikkoa. Sauvoja oli hyvin vaikea käyttää. Kaiken kaikkiaan polulla oli hyvin hankala edetä.
Pikastoppi Col du Petit St-Bernardissa ja pelkkä mukillinen kokista naamaan. Tiedossa oli kuitenkin pian uusi huoltopaikka. Reitti oli aluksi alamäkikivitietä. Minut ohitti kanssakilpailija, jonka vauhti tuntui sopivan itsellekin. Enää ei säästelty etureisiä. Gepsistä katsoin, että alamäkeen mentiin pitkään n. 4,5min/km vauhdilla. Toki alamäki ei ollut hirveän jyrkkä. Sykkeet oli reilusti 140korvilla (mulla 150-170 VK-alue). Ohiteltiin siinä jonkin verran kanssakilpailijoita. Tie muuttui poluksi ja jyrkkeni. Jyrkemmällä osuudella en enää pystynyt seuraamaan ja tipahdin hyvästä peesistä. Ennen huoltoa oli muutaman kilometrin mittainen tasainen osuus. Nämä tasaiset pätkät olivat harvinaisuuksia kisassa, joten ne kannattaa mainita;). Burg-St-Mauricessa oli isot bileet. Katujen varsilla oli paljon väkeä hurraamassa. Tämä oli ensimmäinen huolto, jossa käytin hieman enempi aikaa, n.10min. Huollossa tarkistettiin myös pakollisia varusteita satunnaisesti.
Tämä oli ensimmäinen pitkä huolloton väli. Etukäteen arvelin sen vievän n. 4h. Koska keli ei ollut kuuma uskoin kahden 0,75L pullon riittävän taipaleella. Olin myös katsonut, että reitille osuu pari puroa, joista hätätapauksessa voi ottaa vettä. Tälle välille osui myös vaativin nousu, yhteensä n.1,7km. Passeur de Pralognan oli kerrottu olevan myös kisan vaikein kohta teknisessä mielessä. Olin tullut Youlazilta asti sadetakki päällä, vaikka sitä ei kyllä olisi tarvinnut koko aikaa. Yritin välttää turhia vaatteen vaihtoja. St-Mauricessa otin takin pois.
Reitti lähti heti kylän jälkeen kiipeämään jyrkkää polkua ylöspäin. Täällä ei enää ollut isoja porukoita vaan yksittäisiä kilpailijoita. Itsellä oli hyvä draivi ja sauvoja tehokkaasti pääsin hyvää vauhtia ylöspäin. Selkiä tuli tasaisesti vastaan ja innostuin siitä ehkä hieman liikaa. Pidin kuitenkin sykkeen tiukasti VK-alueen keskivaiheilla enkä päästänyt siitä ylöspäin. Kisattuna oli jo yli kuusi tuntia, mutta edessä oli arviolta 14h. Jossain vaiheessa Fort de la Platten luona alkoi tuulla ja sadettakin ripotteli. Oli aika heittää taas sadetakki niskaan. Näillä main lopetti myös GPS toiminnan. Taisin siellä ohittaa myös naisten kakkosen, jonka kanssa tuli myöhemmin useasti vaihdettua sijaa. Minä menin ylämäessä ohi ja hän alamäessä ja huoltopaikoilla.
Roselendistä lähdin naisten perään. Roselendista alkoi lyhyehkö nousu 400m Col de la Sauceen. Nousussa ohitin kakkosnaisen ja peesasin ykköstä. Kakkonen tippui tässä vaiheessa, vaikka oli Roselendiin asti johtanut kisaa. Roselendissä saatu energia ja juoma auttoi palautumaan ja nousussa tuntui meno varsin virkeältä. Tässä vaiheessa olin suhteellisen varma, että pääsen maaliin, jos mikään paikka ei hajoa. Huipulta alkoi hieno lasku La Gitteen. Tipahdin taas muiden kyydistä ja tulin omaa vauhtia alas. Laskun aikana tuli helikopteri seuraamaan naisten kärkikaksikkoa. Laakso oli harvinaisen kaunis. Lisäksi se ei ollut pilvessä eli ympärilleen näki. Pohjalla oli pieni jäätikkö, jonka yli juostiin. Helikopteri leijui aivan maanpinnassa kuvaten kakkosnaista. Jäätikön jälkeen laakso muuttui syväksi rotkoksi, jonka seinässä oli ”kalliokäytävä”. Helikopteri kuvasi jonkin aikaa etenemistämme käytävässä. Täytyy sanoa, että oli hieno paikka.
Nousu Col du Jolyyn harjanteelle alkoi niittypolkuna ja loppui kiviseen jyrkänteeseen. Ylhäällä tuuli navakasti ja alkoi jo hämärtää. Arvelin ehtiväni Col du Jolyn huoltoon hämärän aikana enkä ruvennut lamppua säätämään. Hetkeä ennen huoltoa hämärässä polulla seisoi pari lehmää. Tuli pieni ongelma. Polku oli kapea ja oikealle puolella pystysuora kallioseinä ylöspäin ja vasemmalla hyvin jyrkkä niitty alaspäin. Siinä sitten mentiin peräkanaa kaksi lehmää ja minä. Hetken perästä jonon jatkoksi tuli vielä yksi lehmä ja ranskatar. Muutama kymmenen metriä mentiin peräkanaa kunnes polku jakautui ja päästiin lehmistä ohi. Kilsan verran taisi siitä olla pikkualamäkeä Col du Jolyn huoltoon. Täällä oli kylmä, tuuli ja hämärä. Mulle tuli ekan kerran kylmä. Huollossa laitoin ensiksi lisää vaatetta (sadehousut, buffi, ja hiihtohanskat) ja lampun ennen kuin söin. Tässä huollossa olin selkeästi muita hitaampi. Periaatteessa tämän piti olla pikahuolto, koska seuraavaan huoltoon oli vain 8km.
Col du Joly-Les Contamines, 9km, +51m, -877m, 1h38min
Viimeinen nousu Col du Tricotille oli mulle kisan vaikein. Tähän mennessä ylämäet olivat olleet minulle hyviä, mutta nyt alkoi painaa. Liki 800m nousumetriä erittäin jyrkkää mäkeä oli vaikea. Energiat olivat vissiin loppu, kun en enää muistanut syödä. Välillä tuntui, ettei huippu tule koskaan. Katsoin usein korkeusmittaria ja aina oli kovin vähän tullut lisää metrejä. Ylhäällä tuuli ja satoi. Karkkipussi helpotti menoa ja pääsin ylös. Nyt oli vain reilu 1000m alamäkeä les Houchesiin ja sitä myöden myös maaliin. Alamäki oli teknisesti hyvin helppo, mutta mulle raskas. Semmoista kävelyn ja köpöttelyn välimaastoa yritin tulla alas. Puolivälissä oli pitkä riipusilta, jolla ylitettiin jonkin jäätikön alareuna. Vain kaksi kisaajaa sai olla yhtä aikaa sillalla. Sillä ei ollut juuri merkitystä, kun ei ketään ollut näköpiirissä. Laskeskelin, että voisi olla saumoja päästä aikatavoitteeseen eli alle 20h.
Olin muistanut viimeisen etapin pituuden väärin ja huomasin, että ehtisinkin ehkä alle 20h maaliin. Pikaisesti join vain kupin kokista ja säntäsin matkaan. Reitti Chamonixiin oli helppo. Alussa noustiin loivasti hiekka- ja asfalttitietä ja sitten laskettiin hiekkatietä Chamonixiin. Jouduin juoksemaan maksimivauhtia, jotta ehtisin ajoissa. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, mutta juoksin kuitenkin. Lopulta saavuin hiljaiseen Chamonixiin kellon lähestyessä kolmea (yöllä). Muutama hurraaja oli tullut reitin varrelle ja muutama ohikulkija oli varmaan matkalla baarista hotelliin. Ajassa 2.51 saavuin maaliin, 9 minuuttia alle tavoitteen.
Jussi Kallioniemi, aika: 19h 50min 56s, sijoitus 49/1426
Vuonna 2010 Vaarojen Maratonin jälkeen heräsi mielenkiinto lähteä Keski-Eurooppaan vuorijuoksu kilpailuun. Toiveena oli tekninen maastoreitti, jonkin verran korkeuseroa ja maratonin mittainen. Varsinaista kiipeilyä varmistusten kanssa en reitiltä toivonut. Semmoista en nettiä penkomalla löytänyt. Vuoden 2011 Vaarojen Ultran jälkeen ajattelin, että voisi se vuorijuoksulenkki hieman pidempikin olla. Päätin lähteä UTMB-tapahtumaan. Laiskuuden vuoksi en saanut kasaan Mammuttimarssilta kuin 2 pistettä, joten oli tyydyttävä TDS juoksuun. Ei muuta kuin ilmo sisään.
Valmistautuminen
Tarkoitus oli juosta jossain vaiheessa alamäkeä niin pitkään, että etureidet on tukossa, mutta seikkailukisat sotki nämä suunnitelmat. Mihinkään väliin ei tullut riittävää taukoa. Koko kevät ja kesä meni valmistautuessa tai palautuessa seikkailukisoista (osallistuin: Extar48, Apex ja Endurance Quest). Muuten lisäsin kyllä maastolenkkien määrää ja pyrin juoksemaan paljon teknisiä alamäkiä.
Kisan kulku
Courmayer-Thuile, 21,2km , +1541m, -1315m 3h
Lähtöön en mennyt ajoissa, enkä päässyt ryysäämään eturiviin. Varmaankin kuitenkin ensimmäisessä neljänneksessä olin. Paukusta säntäsin alamäkeen parantelemaan sijoitusta. Hyvin sieltä jalkakäytävän kautta pääsi ohittelemaan. Vauhtia oli parhaimmillaan 3min/km ja sykkeet kisan korkeimmat 174. Reitillä on alussa noin pari kilometriä laskuvoittoista tietä kunnes nousu Col de la Youlazille alkaa. Olin ymmärtänyt, että heti nousun alusta on kapeaa polkua ja siksi olin hieman huolissani sijoitustani kaukana takana. Reitti oli kuitenkin Checroutin tarkastusasemalle asti hiekkatietä ja ohittelu oli mahdollista. Ihan alkunousu tuli vedettyä hieman liian kovaa, mutta muut veti vielä kovempaa, kun molemmilta puolilta mentiin ohi. Taisipa mulla hetken syke olla maksimialueellakin. Hyppyloikalla ohi menneet tulivat kyllä pian selkä edellä vastaan. Löysin nopeasti hyvää vauhtia etenevän naispuoleisen kilpailijan selän jota seurasin. Useimmilla kilpailijoilla oli sauvat (kuten myös minulla), mutta suuri osa ei osannut käyttää niitä. He menivät tasatyönnöllä eteenpäin tai muuten vain raahasivat sauvoja mukana.
Col Checroutin aseman jälkeen reitti muuttui poluksi, jolla ohittaminen oli hankalampaa ja letkat alkoivat katkeilemaan. Ennustettu sade alkoi hieman ennen Youlazin huippua ja heitin sadetakin päälle. Loppunousu Youlazille oli tosi jyrkkä ja liuskehiekka/-kivipintainen (ihme ettei siinä valunut kiviä alempana tulevien päälle) ja siinä mentiin ihan tappituntumalla.
Youlazin jälkeen oli pitkä lasku Thuileen. Alku oli niittyä, jossa oli serpentiinipolku. Paikalliset veti eläimellistä vauhtia suoraan niittyjen halki alas ja minä perässä. Tosin mun vauhti oli huomattavan paljon hiljaisempaa. Varoin myös etureisiäni. Niillä kun tuppaa olemaan taipumusta jumiutumiseen pitkissä alamäissä.
Thuilessa oli tehty reittiin viime hetken muutos ja reitti kiersi nyt Thuilen keskustan läpi. Thuile on vanha vuoristokylä, jossa on paljon pieniä kujia. Tässä oli järjestäjä varmaan miettinyt eri reittivaihtoehtoja, kun katuun maalatut nuolet osoittivat muutamassa paikassa aivan väärään suuntaan. Onneksi paikalliset pikkupojat opastivat meidän porukan oikeaan suuntaan. Täällä oli ensimmäinen ruokahuolto. Jokaisella oli oma muki mukana, jolla sai haluamaansa nestettä. Kertakäyttömukeja ei ollut ekologisista syistä. Itsellä pikastoppi, pari mukia kokista ja nuudelisoppaa naamaan ja menoks.
Thuile- Bourg St-Maurice, 23,1km, +847m, -1456m, 3h
Heti Thuilen ulkopuolella tehtiin pikkupummi isolla porukalla. Reitti kääntyi hiekkatieltä epämääräiselle niitylle. Koko pitkä letka jatkoi suoraan. Onneksi joku taaempana katsoi tarkemmin reittimerkintöjä ja huusi porukan takas. Muutama sata metriä tuli pummia. Thuilesta lähdettiin nousemaan polkua kohti Col du Petit St-Bernardia. Kisan reitti oikoi pientä serpentiiniautotietä. Neljän risteyksen kohdalla oli sama auto odottamassa pääsyä eteenpäin eli etenimme siis auton vauhtia;) Porukka eteni ylöspäin aika samaa vauhtia. Muutaman ohi menin ja muutama meni minusta ohi. Sykkeet oli jossain VK-alueen puolivälissä. Nousun loppuun olivat järjestäjät tehneet toisen pikku muutoksen reittiin. Kiersimmekin reitin varrella olleen järven länsipuolelta ja sieltä puolen loppunousu huipulle oli mielenkiintoinen. Se oli hyvin jyrkkä rinne, jossa polut kapeita ja kaikkialla ympärillä korkeata varvikkoa. Sauvoja oli hyvin vaikea käyttää. Kaiken kaikkiaan polulla oli hyvin hankala edetä.
Pikastoppi Col du Petit St-Bernardissa ja pelkkä mukillinen kokista naamaan. Tiedossa oli kuitenkin pian uusi huoltopaikka. Reitti oli aluksi alamäkikivitietä. Minut ohitti kanssakilpailija, jonka vauhti tuntui sopivan itsellekin. Enää ei säästelty etureisiä. Gepsistä katsoin, että alamäkeen mentiin pitkään n. 4,5min/km vauhdilla. Toki alamäki ei ollut hirveän jyrkkä. Sykkeet oli reilusti 140korvilla (mulla 150-170 VK-alue). Ohiteltiin siinä jonkin verran kanssakilpailijoita. Tie muuttui poluksi ja jyrkkeni. Jyrkemmällä osuudella en enää pystynyt seuraamaan ja tipahdin hyvästä peesistä. Ennen huoltoa oli muutaman kilometrin mittainen tasainen osuus. Nämä tasaiset pätkät olivat harvinaisuuksia kisassa, joten ne kannattaa mainita;). Burg-St-Mauricessa oli isot bileet. Katujen varsilla oli paljon väkeä hurraamassa. Tämä oli ensimmäinen huolto, jossa käytin hieman enempi aikaa, n.10min. Huollossa tarkistettiin myös pakollisia varusteita satunnaisesti.
Bourg St-Maurice- Cormet de Roselend, 16km, +1907m, -765m, 3h36min
Tämä oli ensimmäinen pitkä huolloton väli. Etukäteen arvelin sen vievän n. 4h. Koska keli ei ollut kuuma uskoin kahden 0,75L pullon riittävän taipaleella. Olin myös katsonut, että reitille osuu pari puroa, joista hätätapauksessa voi ottaa vettä. Tälle välille osui myös vaativin nousu, yhteensä n.1,7km. Passeur de Pralognan oli kerrottu olevan myös kisan vaikein kohta teknisessä mielessä. Olin tullut Youlazilta asti sadetakki päällä, vaikka sitä ei kyllä olisi tarvinnut koko aikaa. Yritin välttää turhia vaatteen vaihtoja. St-Mauricessa otin takin pois.
Reitti lähti heti kylän jälkeen kiipeämään jyrkkää polkua ylöspäin. Täällä ei enää ollut isoja porukoita vaan yksittäisiä kilpailijoita. Itsellä oli hyvä draivi ja sauvoja tehokkaasti pääsin hyvää vauhtia ylöspäin. Selkiä tuli tasaisesti vastaan ja innostuin siitä ehkä hieman liikaa. Pidin kuitenkin sykkeen tiukasti VK-alueen keskivaiheilla enkä päästänyt siitä ylöspäin. Kisattuna oli jo yli kuusi tuntia, mutta edessä oli arviolta 14h. Jossain vaiheessa Fort de la Platten luona alkoi tuulla ja sadettakin ripotteli. Oli aika heittää taas sadetakki niskaan. Näillä main lopetti myös GPS toiminnan. Taisin siellä ohittaa myös naisten kakkosen, jonka kanssa tuli myöhemmin useasti vaihdettua sijaa. Minä menin ylämäessä ohi ja hän alamäessä ja huoltopaikoilla.
Fort de la Platten jälkeen olikin vain karua kivikkoa hieman ehkä aavistuksen loivemmalla nousukulmalla. Ympärillä olisi voinut hienot maisemat mutta pilvessä oltiin. Col de la Forclazin luona olin epätietoinen paikasta, kun GPS väitti matkaa edetyn vain 50km, kun ko. sola on 53km kohdalla. Sadekin taisi näillä main tauota. Siitä alkoi lyhyehkö kivinen ja hidas alamäki. Jotkut menivät tässäkin huomattavasti kovempaa kuin minä, mutten ollut se kaikkein hitainkaan (melkein kylläkin). Alkoi loppunousu Passeur de Pralognanille. Polku oli kivinen ja jyrkkä, muttei niin paha kuin olin pelännyt. Ylhäällä oli kameraryhmä kuvaamassa laskun alkua. Siinä oli ehkä 10m hyvin jyrkkä ”kallioporras”. Vaijerikin oli jos halusi. Tässä ei meidän porukasta kukaan juossut, mutta eiköhän kisan kärki ole tämänkin kohdan juosten ole mennyt. Lasku jatkui tämänkin jälkeen jyrkkänä ja kivikkoisena ja muut porukasta saivat mennä taas karkuun. Muutama kilometri oli tasaista hiekkatietä Cormet Roselendin huoltopaikalle. Olin aika väsynyt sinne päästyäni ja tauko oli taas 10min mittainen. Naisten kaksi parasta tuli tauolle mun jälkeen ja lähti mua ennen. Heille oli omat huoltajat mikä nopeutti heidän huoltoa. Omat huoltajat sallittiin tietyillä huoltopaikoilla, mutta mitään F1-tyylistä varikkotoiminta ei sallittu.
Cormet Roselend-Col du Joly, 18,9km, +1260m, -1246m, 3h36min
Roselendistä lähdin naisten perään. Roselendista alkoi lyhyehkö nousu 400m Col de la Sauceen. Nousussa ohitin kakkosnaisen ja peesasin ykköstä. Kakkonen tippui tässä vaiheessa, vaikka oli Roselendiin asti johtanut kisaa. Roselendissä saatu energia ja juoma auttoi palautumaan ja nousussa tuntui meno varsin virkeältä. Tässä vaiheessa olin suhteellisen varma, että pääsen maaliin, jos mikään paikka ei hajoa. Huipulta alkoi hieno lasku La Gitteen. Tipahdin taas muiden kyydistä ja tulin omaa vauhtia alas. Laskun aikana tuli helikopteri seuraamaan naisten kärkikaksikkoa. Laakso oli harvinaisen kaunis. Lisäksi se ei ollut pilvessä eli ympärilleen näki. Pohjalla oli pieni jäätikkö, jonka yli juostiin. Helikopteri leijui aivan maanpinnassa kuvaten kakkosnaista. Jäätikön jälkeen laakso muuttui syväksi rotkoksi, jonka seinässä oli ”kalliokäytävä”. Helikopteri kuvasi jonkin aikaa etenemistämme käytävässä. Täytyy sanoa, että oli hieno paikka.
La Gittestä alko heti nousu Col est de la Gitteen. Pian mentiin taas pilveen ja ohitin samaisen kakkosnaisen. Alkoi myös sataa kohtuullisen reippaasti. Sadetakki taas niskaan. Harkitsin sadehousujenkin laittamista, mutta kylmä ei ollut. Energiaa tuntui vielä hyvin riittävän, mutta syke oli enää 140 korvilla. Huipun jälkeen niittypolut olivat enemmän tai vähemmän puroina, joten juoksin niityllä. Alempana polku muuttui kiviseksi ja aiemmin ohittamani henkilöt tulivat ohi, mukaan lukien naisten kakkonen. Etureidet alkoivat olla jo aika jumissa ja alamäet eivät enää menneet kovin rennosti (jos ne nyt jossain vaiheessa menivät rennosti).
Nousu Col du Jolyyn harjanteelle alkoi niittypolkuna ja loppui kiviseen jyrkänteeseen. Ylhäällä tuuli navakasti ja alkoi jo hämärtää. Arvelin ehtiväni Col du Jolyn huoltoon hämärän aikana enkä ruvennut lamppua säätämään. Hetkeä ennen huoltoa hämärässä polulla seisoi pari lehmää. Tuli pieni ongelma. Polku oli kapea ja oikealle puolella pystysuora kallioseinä ylöspäin ja vasemmalla hyvin jyrkkä niitty alaspäin. Siinä sitten mentiin peräkanaa kaksi lehmää ja minä. Hetken perästä jonon jatkoksi tuli vielä yksi lehmä ja ranskatar. Muutama kymmenen metriä mentiin peräkanaa kunnes polku jakautui ja päästiin lehmistä ohi. Kilsan verran taisi siitä olla pikkualamäkeä Col du Jolyn huoltoon. Täällä oli kylmä, tuuli ja hämärä. Mulle tuli ekan kerran kylmä. Huollossa laitoin ensiksi lisää vaatetta (sadehousut, buffi, ja hiihtohanskat) ja lampun ennen kuin söin. Tässä huollossa olin selkeästi muita hitaampi. Periaatteessa tämän piti olla pikahuolto, koska seuraavaan huoltoon oli vain 8km.
Col du Joly-Les Contamines, 9km, +51m, -877m, 1h38min
Tämä oli periaatteessa hyvin helppo pätkä, 5km alamäkeä ja 4km tasaista. Alussa olin jäässä ja hampaat kalisi. Ylhäällä oli sumu ja Lupine valaisi vain valkoista. Reittimerkit olivat hyviä, joten suunnistusvaikeuksia ei ollut. Minulla vaan alamäki oli nyt väkisin menemistä, mutta juosta vielä pystyin. Alku helppoa hiekkatietä ja mutaista peltotietä. Loppuun jyrkkä juurakkopolku, jossa mutaakin oli tarjolla. Hyvin näki Lupinella polun epätasaisuudet ja reittimerkit. Alun kylmäkin muuttuu kuumaksi, kun alhaalla olikin yllättävän lämmin. En kuitenkaan ruvennut kamojen vaihtoon. Alhaalla oli tylsä 4km suora hiekkatie Les Contaminesin huoltoon. Huollossa vedin perinteeksi tulleen satsin, pari kuppia kokista ja nuudelisoppa. Reppuakaan en riisunut.
Les Contamines-les Houches, 15,8km, +1322m, -1477m, 4h3min
Tämän välin jotenkin onnistuin etukäteen aliarvioimaan täysin. Näinhän toki, että siinä oli reilu tonni nousua, mutta reissun loppukin oli jo lähellä. Alkuun noustiin jyrkkää hiekkatietä ja pikku pätkä juurakkoista polkua ja ylös ensimmäiselle harjanteelle pääsin suht helposti. En revitellyt hirveän kovaa, vaikka voimia tuntui olevan. Harjanteen jälkeen jouduin alamäessä kävelemään tai köpöttelemään kipeillä etureisillä. Mukana olleet kisailijat hävisivät heti. Takaa ei kuitenkaan tullut ketään, sen verran isoja erot jo olivat.
Viimeinen nousu Col du Tricotille oli mulle kisan vaikein. Tähän mennessä ylämäet olivat olleet minulle hyviä, mutta nyt alkoi painaa. Liki 800m nousumetriä erittäin jyrkkää mäkeä oli vaikea. Energiat olivat vissiin loppu, kun en enää muistanut syödä. Välillä tuntui, ettei huippu tule koskaan. Katsoin usein korkeusmittaria ja aina oli kovin vähän tullut lisää metrejä. Ylhäällä tuuli ja satoi. Karkkipussi helpotti menoa ja pääsin ylös. Nyt oli vain reilu 1000m alamäkeä les Houchesiin ja sitä myöden myös maaliin. Alamäki oli teknisesti hyvin helppo, mutta mulle raskas. Semmoista kävelyn ja köpöttelyn välimaastoa yritin tulla alas. Puolivälissä oli pitkä riipusilta, jolla ylitettiin jonkin jäätikön alareuna. Vain kaksi kisaajaa sai olla yhtä aikaa sillalla. Sillä ei ollut juuri merkitystä, kun ei ketään ollut näköpiirissä. Laskeskelin, että voisi olla saumoja päästä aikatavoitteeseen eli alle 20h.
Yllätys oli reitti riippusillalta eteenpäin. Sen piti olla tasaista ja alamäkeä, mutta lähdettiinkin jyrkkään ylämäkeen. Siinä olikin 100m vaikeeta kivistä ja juurakkoista polkua, jota seurasi ”tasainen” polku. Polulla oli 10m korkeuseroja, jotka eivät näy reittiprofiilissa. Reitti sisälsi vaijerilla varmistettuja pätkiä ylä- ja alamäkeen. Bellevuesta reitti muuttui helpommaksi, pelkäksi alamäeksi. Itselle se ei tuonut helpotusta, mutta alaspäin kuitenkin mentiin ja kohti maalia. UTMB oli tullut samaa reittiä ja pätkä Bellevuesta alas oli muuttunut savialtaaksi tuhansien juoksijoiden siitä mentyä. UTMB:n aikana Bellevuessa oli myös ollut hieman lunta. Alamäen totesin, etten pääse aikatavoitteeseen ja hidastin kävelyksi lopun asfalttiserpentiinitiellä.
Les Houches-Chamonix, 7,9km, +204m, -181m, 58min
Olin muistanut viimeisen etapin pituuden väärin ja huomasin, että ehtisinkin ehkä alle 20h maaliin. Pikaisesti join vain kupin kokista ja säntäsin matkaan. Reitti Chamonixiin oli helppo. Alussa noustiin loivasti hiekka- ja asfalttitietä ja sitten laskettiin hiekkatietä Chamonixiin. Jouduin juoksemaan maksimivauhtia, jotta ehtisin ajoissa. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, mutta juoksin kuitenkin. Lopulta saavuin hiljaiseen Chamonixiin kellon lähestyessä kolmea (yöllä). Muutama hurraaja oli tullut reitin varrelle ja muutama ohikulkija oli varmaan matkalla baarista hotelliin. Ajassa 2.51 saavuin maaliin, 9 minuuttia alle tavoitteen.
Mietteitä kisan jälkeen
Kisa meni hyvin. Sijoitukseen olen erittäin tyytyväinen. Luulin maaliin tullessa olevani jossain parin sadan korvilla. Ylämäessä vauhti riitti, mutta alamäkiä treenattava, jos mielii uudelleen osallistua kisaan. Ei ole mitään mieltä ottaa kymmeniä minuutteja takkiin alamäessä. Jokaisessa alamäessä meni vähintään kaksi kisaajaa ohi, useissa enempi. Selvisin ilman rakkoja. Energiat riitti kohtuu hyvin, vaikka aika vähän söinkin. Juomapullot on nopeampi täyttää, mutta juomapussi olisi ehkä helpompi kantaa. Reppu painoi liikaa, mutta odotettavissa oli kovaa keliä, joten ihan minimillä ei voinut lähteä. Huoltaja helpottaisi monella tapaa varusteiden valintaa. Repun saisi huomattavasti kevyemmäksi. No enpä minä siellä kärjessä juossut, joten treenaamalla saisi aikaa parannettua paljon enempi huollon/varusteiden kehittämisellä.
Kisana TDS oli hieno. Olin toivonut reitiltä teknisyyttä ja sitä myös oli. Ilmeisestikin UTMB ja CCC ovat alustaltaan helpompia ja PTL on sitten ihan omassa kategoriassaan. Siellä mennään polkujen ulkopuolella ilmavia harjanteita, paikoissa jonne suuria massoja ei voi päästää.
Alla hieman dataa varusteista, ruuista ja huolloista
Käytetyt itse kantamat energiat: 3kpl Powerbarin jöötipatukoita, Powerbar Harvestia 1kpl, geelit (Maximin) 2kpl ja karkkia vajaat 200g. Mukana oli myös yksi Twix ja jäljelle jäi muutama Powerbar ja yks geeli ja vajaat 200g karkkia. Juomapulloihin meni aina veden sekaan Nuunia.
Huollot:
Col Checrout: suoraan ohi
La Thuile: 2 kuppia kokista, kuppi nuudelisoppaa, pari palaa tummaa suklaata
Col du Petit St-Bernard:1-2 kuppia kokista
Bourg St-Maurice:3 kuppia kokista, nuudelisoppaa, salamisiivuja
Cormet Roselend: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa, pari suolakeksiä, salamisiivuja
Col du Joly: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa
Les Contamines: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa, salamisiivuja
Les Houches: 1 kuppi kokista
Varustus päällä alussa:
Lyhythihainen ohut aluspaita, T-paita, irtohihat, caprimittaset trikoot (vaihtu edellisenä iltana, alunperin shortsitrikoot), säärisuojat, tuplasukat (ohuet linerit), Lasportiva Crosslite 1.0, lippis, alushousut, gaiterit
Repussa varavaatteet:
Hiihtohanskat (vaihtui edellisenä iltana sääennusteen vuoksi. Alun perin ohuet juoksuhanskat), vedenpitävät kuorihanskat, Buff, katkastu Buff, pitkät trikoot, pitkä paita, sadehousut (Montane Minimus), sadetakki (vaihtu edellisenä iltana järeämpään malliin, Montane Minimus->Haglöfs Electron)
Muut varusteet repussa:
Kännykkä, muki, passi, sauvat, lamppu (Lupine Wilma)+varalamppu (+varapatterit), 2kpl Raidlight pulloja, Ea-varusteita (itsekiinnittyvä side, pikkusen sideharsoa, pikkusen urheiluteippiä, Buranaa, kofeiinipillereitä, hyvin pieni linkkari, avaruuslakana, valkovaseliinia, rakkolaastaria, hakaneula)
Reppu painoi lähdössä 5,6kg, mikä on aivan liikaa, jos haluaisi mennä kovaa.
Sykekäyrä
Jussi
tiistai 28. elokuuta 2012
Nuuksio Classic Trail Marathon - klassikko jo syntyessään
Tulevana lauantaina juostaa Nuuksion kansallispuiston upealla järviylängöllä maraton, joka kantaa nimeä Nuuksio Classic Trail Marathon. Ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu on klassikko jo syntyessään, sillä viivalla on yli 200 juoksijaa. Se osoittaa, että tällaiselle juoksutapahtumalle on todella tilausta, ja kertoo osaltaan myös polkujuoksun suosion kasvusta. Lupus Extremeä edustavat kisassa JanneH, Reijo, Anu ja Jenni Vapaaoksa.
Maratonin kilpailukeskuksena toimii hotelli Siikaranta, jonka pihapiirissä ovat myös lähtö ja maali. Kilpailureitti kiertelee alueen parhaita polkuja pitkin reilun 42 kilometrin verran tarjoten kilpailijoille upeita maisemia muun muassa Saarijärven ja Suolikkaan rannoilla ja kansallispuiston erämaisilla kallioalueilla. Reitistä pääosa juostaan kapeaa ja paikoin juurakkoista polkua, joten kokenutkin polkujuoksija saa kertoa asvalttimaratonin ennätyksen 1,3-1,5:llä tavoiteaikaa miettiessään. Korkeuseroa muodostuu jatkuvista pienistä kallioista ja töppyröistä 1000 metrin luokkaa suurimman yksittäisen nousun ollessa Solvallan laskettelurinne, jossa kavutaan kerralla noin 75 metriä. Mäen jyrkkyys on sitä luokkaa, että lähes kaikki kilpailijat joutuvat kävelemään sen ylös.
Tapahtuman järjestäjät tunnetaan aktiivisina luontoihmisinä, minkä ansiosta 10 % kisan tuotosta lahjoitetaan luonnonsuojeluun. Osallistujat saavat äänestää tarkempaa kohdetta, joka julkaistaan kisan jälkeen pidettävässä banketissa. Kaiken kaikkiaan järjestelyt on tehty hyvässä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa ja kilpailusta on varmasti hyötyä alueen ulkoilureiteille kokonaisuudessaan. Kilpailuorganisaatio on Metsähallituksen luvalla raivannut umpeenkasvaneita polkuja ja viimeisellä järjestetyllä yhteislenkillä rakennettiin keskeneräisiä pitkospuuosuuksia talkoovoimin.
Sääennusteet kilpailun ajalle heittelevät vielä laidasta laitaan, joten mitä tahansa auringonpaisteen ja vesisateen väliltä voi olla luvassa. Erityisesti se vaikuttaa kenkävalintaan, sillä märässä juurakossa ja pitkospuilla on vaikeaa saada luotettavaa pitoa ilman nastakenkää. Kuivalla kelillä nastaton maastojuoksukenkä saattaa jopa olla parempi valinta. Lämpötilan puolesta pitäisi kuitenkin olla t-paitakeli.
Pituutensa puolesta kilpailu sopinee parhaiten suunnistajille, jotka ovat tottuneet juoksemaan huonommillakin poluilla kovaa. Vaikka ajallisesti mennäänkin jonkin verran tavallista maratonia kauemmin, ei ultrajuoksijoilla tai seikkailu-urheilijoilla todennäköisesti ole tällä kertaa asiaa voittotaisteluun. Niin tai näin, menestyminen vaatii hyvää vauhtikestävyyspohjaa, hyvää jalkojen lihaskuntoa ja koordinaatiota sekä juoksukilometrejä teknisillä poluilla. Näitä ominaisuuksia suunnistajilta löytyy.
Lisää tietoa kilpailusta järjestäjän nettisivuilla ja Facebookissa.
JanneH
Tapahtuman järjestäjät tunnetaan aktiivisina luontoihmisinä, minkä ansiosta 10 % kisan tuotosta lahjoitetaan luonnonsuojeluun. Osallistujat saavat äänestää tarkempaa kohdetta, joka julkaistaan kisan jälkeen pidettävässä banketissa. Kaiken kaikkiaan järjestelyt on tehty hyvässä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa ja kilpailusta on varmasti hyötyä alueen ulkoilureiteille kokonaisuudessaan. Kilpailuorganisaatio on Metsähallituksen luvalla raivannut umpeenkasvaneita polkuja ja viimeisellä järjestetyllä yhteislenkillä rakennettiin keskeneräisiä pitkospuuosuuksia talkoovoimin.
Sääennusteet kilpailun ajalle heittelevät vielä laidasta laitaan, joten mitä tahansa auringonpaisteen ja vesisateen väliltä voi olla luvassa. Erityisesti se vaikuttaa kenkävalintaan, sillä märässä juurakossa ja pitkospuilla on vaikeaa saada luotettavaa pitoa ilman nastakenkää. Kuivalla kelillä nastaton maastojuoksukenkä saattaa jopa olla parempi valinta. Lämpötilan puolesta pitäisi kuitenkin olla t-paitakeli.
Pituutensa puolesta kilpailu sopinee parhaiten suunnistajille, jotka ovat tottuneet juoksemaan huonommillakin poluilla kovaa. Vaikka ajallisesti mennäänkin jonkin verran tavallista maratonia kauemmin, ei ultrajuoksijoilla tai seikkailu-urheilijoilla todennäköisesti ole tällä kertaa asiaa voittotaisteluun. Niin tai näin, menestyminen vaatii hyvää vauhtikestävyyspohjaa, hyvää jalkojen lihaskuntoa ja koordinaatiota sekä juoksukilometrejä teknisillä poluilla. Näitä ominaisuuksia suunnistajilta löytyy.
Lisää tietoa kilpailusta järjestäjän nettisivuilla ja Facebookissa.
JanneH
sunnuntai 12. elokuuta 2012
SM-pronssia Retki Rogainingista
JanneS ja Juha saivat SM pronssia helteisessä säässä järjestetystä Retki Rogainingista (24h). Kilpailu oli molemmille kauden päätapahtuma. Matkan varrella ensimmäistä kertaa harkittiin keskeyttämistäkin, mutta sisulla kilpailu kuitenkin mentiin lävitse.
Kilpailu järjestettiin Viitapohjassa, sää oli lähdössä varsin lämmin ja tiedossa oli jo silloin että yöksi olisi tulossa ukkosta ja salamointia, mutta että lämpötilan pitäisi pysyä päälle 15 asteessa koko ajan. Lähtövalmisteluihin meillä oli käyttää koko kolme tuntia, mutta koska kisakeskus oli onnistuttu laittamaan keskelle kilpailualuetta ja rastit varsin tasaisesti joka puolelle karttaa, meni reitinsuunnitteluun valtaosa valmisteluajasta. Aika nopeasti selvisi ettei kukaan hakisi lähellekään kaikkia rasteja.
Päädyimme suunnitelmaan jossa ensin kartan pohjoispuolelta haettaisiin isot pisteet pois ja sitten suuntaisimme kartan itäpuolta etelään niin pitkälle kuin käytettävissä oleva aika antaisi myöten ja sieltä sitten takaisin maaliin. Huolto taktiikkana oli, kuten aina, ottaa kaikki tarvittava mukaan, mikä tällä kertaa tuotti allekirjoittaneelle hiukan haasteita kun olin päättänyt testata Salomonin 5 litraista reppua itse viritellyn etulaukun kanssa. Sain just ja just sullottua kaikki pakolliset tarvikkeet ja syötävät nyssäköihin. En tietenkään ollut koskaan testannut kyseistä yhdistelmää, ja alkumatkasta selvisi että täyteen sullottu etulaukku pomppii aika inhottavasti juostessa, mutta tilannetta sai hiukan helpotettua kun veti hihnat niin kireälle kuin pystyi - loppumatkasta ongelmaa ei ollut kun etulaukussa oli vähemmän painoa. Säädöt siis seuraaviin kisoihin jatkuvat.
Starttasimme monen muun mukana kohti 70:stä, ja kerrankin maltoimme alussa pitää vauhdin maltillisena, ja niinpä selät katosivatkin nopeasti horisonttiin ja saimme edetä omissa oloissa tehden omaa suoritusta. 70:seltä jatkoimme ilman ongelmia 85, 95, 96 ja 58. Kuumuus alkoi kuitenkin jo tehdä tehtävänsä vaikka takana oli vasta pari-kolme tuntia ja nesteet olivat loppu jo 58:lla. Otimme nopean täydennyksen Purnulammista ja jatkoimme matkaa kohti 65:sta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tankata vettä tosissaan ja täydentää varastot uudestaan, sillä vähän 46:n jälkeen nesteet olivat taas lopussa ja Juhalla lämpö alkoi tosissaan tökkimään, itselläkään olo ei ollut mitenkään kovin tuore. Ensimmäinen pummi tulikin sitten 56:lle kun pellonlaitaan piirretty "tie" katosi samantien kun pääsimme pellon laitaan. Painelimme metsään tavoitteena löytää pohjoispuolinen tie, mutta ajauduimme sen ohitse etelän puolelta ja oli pakko hakea vauhtia rastin idän puolella olevalta tieltä. Sieltä kun lähdimme suunnalla houruissamme niin päädyimme ei niin harmittavasti pari sataa metriä pohjoisen puolella olevalle lammelle, jossa päätimmekin sitten ottaa pikku tauon ja kunnon vesitäydennyksen. Lammelta rastille oli onneksi helppo löytää, ja pummi oli lopulta koko reissun isoin, melkein parikymmentä minuuttia.
Löin oikean jalkani jossain suon ylityksessä ennen 46:sta, ja jalka alkoi tosissaan vaivaamaan aina kun jalka osui vähänkin väärässä kulmassa maastoon. Vasemmassa kantapäässä alkoi myös tuntumaan siltä, että kunnon rakko tekee tuloaan ja olo oli todella pohjalla. 67:n ja 71:n tiesiirtymällä keskustelimme vakavasti leikin jättämisestä kesken, kaivoin jopa puhelimen repusta etulaukkuun valmiiksi. Silloin olisi vielä voinut päästä kilpailukeskuksesta pois illalla jollain kyydillä, kummallakaan kun ei ollut mitään yöpymisvälineitä mukana, ei autoa käytössä jolla olisi päässyt omia aikoja lähtemään pois, eikä aika pahanhajuisessa maneesissa nukkuminenkaan kovin paljoa houkuttanut. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin. Pelastukseksi koitui 41:n jälkeen rannassa tehty kunnon jalkahuolto ilman mitään kiirettä, Compeedit eivät ryppyisissä ja rakkoisissa jaloissa enää pysyneet, mutta huljuttelimme jalkoja vedessä ja teippasimme pahimmat paikat ja sitten taas menoksi. Oma olo parani huomattavasti, ja oikean jalan vammakin helpotti, tai ehkä se vain jäi muiden kipujen alle.
Juhalla olo alkoi huonontua jossain 68:n jälkeen, kuumuus oli tehnyt tehtävänsä ja jalkojen rakot alkoivat sattumaan ihan tosissaan, sinnikkäästi välillä kiroten etenimme kuitenkin tasaisesti eteenpäin. 82:n kahlausta odotimme kuin kuuta nousevaa, kropan lämpötila oli ollut liian korkealla jo pitkään eikä vesi ja kuralätököissä kasteltu lippis riittänyt asiaa korjaamaan. Virkistävä kahlaus tuntui hyvältä ja sen jälkeen jalkaan laitetut puhtaat sukat taivaalliselta ylellisyydeltä. Vähän 82:n jälkeen alkoi ukkostaa ja salamat valaisivat taivaanrantaa, pahaksi onneksemme suuntana meillä oli juuri se paikka missä eniten ukkosti. Lähimmäksi salama iski n. 500 metrin päähän joskus 91:n jälkeen kaatosateessa taivaltaessamme. Silti oli sen verran lämmin että takit saivat pysyä repussa. Päädyimme jättämään 52:n välistä, jotta ehtisimme hakea etelästä isompia pisteitä, eikä pitkä tiepisto juuri sillä hetkellä houkutellut liiemmälti.
48:n haku huolestutti pitkästä aikaa kohtuu helppojen rastipisteiden jälkeen, melkein kilometrin metsäpätkä meni kuitenkin hyvin kun tiputimme vauhtia ja otimme suunnistuksen varman päälle. 86:n lähestymissä eteentullut iso työmaaalue yllätti, ja päädyimme ryynäämään työmaa-alueen ja Ala-jalkajärven välistä. Kartassa helpon näköinen maasto oli aika hidaskulkuista, mutta itse rasti löytyi kyllä lopulta hyvin. Tässä vaiheessa laskeskelimme loppureittiä, ja totesimme että todennäköisesti suunniteltu kierto 51-83-12-33-57 jouduttaisiin jättämään väliin. Juhan olo ei ollut parantunut, joten jatkoimme rauhallisen tasaista etenemistä.
Olimme kyllä jo oppineet, että katkoviivapolku kartassa tarkoitti mitä tahansa leveästä metsätiestä siihen että joskus 40 vuotta sitten kyseisellä paikalla oli ehkä ollut joku hevosen mentävä ura, siitä huolimatta oli pettymys kun Kiikkisjärven pohjoispuolella olevat polut eivät siellä olleet (tai ainakaan me emme niitä löytäneet). Tielle kuitenkin päästiin, mutta seurauksena oli että 61:n jälkeen ei usko riittänyt mennä katkoviivapolulle asti vaan taapersimme vähän polun eteläpuolella metsässä vaikka se kuljettava polkukin siellä olisi ollut. 43:lta lähestyttäessä Juha kysyi, ehtisimmekö hakea sen, toiveikkaana kuulemaan vastauksen että "ei". Vakuutin, että hyvin kerkiäisimme sinne ja takaisin ja vielä maaliinkin ajoissa, vaikka vauhti olisikin hiljainen, ja lopulta päätimme hakea rastin, vaikka Juhan jalkojen kunto oli jo heikko. Onneksi kävely sattui yhtä paljon kuin juoksu, joten juoksimme alamäet ja etenimme lopulta ihan ok vauhtia vaikka henkisesti tiukkaa olikin. 94:n koitimme ottaa varman päälle ja pienellä kierrolla sekin löytyi, mutta samalla kello ja fiilis näytti että 40:lle ei olisi enää asiaa. Jatkoimme siis maaliin hyvissä ajoin 26 min ennen takarajaa.
Lopputuloksissa edellä olivat nappisuorituksen tehnyt IhanHukassa ja mielettömän matkan juosseet RC Eemelin pojat, Raivojuoksijat ohitimme 3 pisteellä (kannatti hakea se 4 pisteen rasti). Jossiteltavaa ei juurikaan jäänyt, sen verran iso ero edellä oleviin juokkueisiin oli. Kaiken kaikkiaan suoritus oli aika keskitasoa, pummeja tuli normaali määrä, joskaan ei yhtään megapummia. Pidimme tasaista vauhtia yllä koko ajan vaikeuksista huolimatta. Reittisuunnitelma onnistui taas erittäin hyvin, eikä yhtään harmita että siihen tuli käytettyä valtaosa valmistautumisajasta. Lämpö ei meille sopinut, mutta olosuhteet olivat kaikille samat, joten siitäkään ei voi valittaa.
Ehkä se isoin positiivinen asia itselle oli, että pystyin 4.5 kk kipsin poiston jälkeen juoksemaan 115 km näissä olosuhteissa, kesäkuun lopussa kun oli vielä epäselvää voisinko startata ollenkaan. Iso kiitos tästä kuuluu huippufyssarilleni, jonka kuntoutusohjelma toimi paremmin kuin hyvin. Iso kiitos!
Varusteet toimivat kohtuullisen hyvin, molempiin jalkoihin tuli kunnon rakot, mutta siitäkin huolimatta jalat olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Energiat olivat ihan kohdallaan, lähestulkoon kaikki meni mitä otin mukaan ja viimeiset pitsanpalat upposivat hyvin vielä siinä 21 tunnin kohdalla. Pikkuhiljaa alkaa löytymään kokeilujen kautta mikä toimii ja mikä ei.
Jatkosuunnitelmat loppukesälle ovat itsellä täysin auki, paitsi että Mammuttimarssille on pakko päästä. Ehkä tuohon joku seikkailukisa voisi vielä kalenteriin mahtua. Treenimotivaatio on kuitenkin harvinaisen korkealla, koko kevät kun on mennyt pk-jurrutuksessa kuntoutuksen takia. Nyt voi kaivaa rullikset, maastopyörä ja kick-bike esille ja tehdä kivoja juttuja ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ja tietty niitä aina niin mukavia vk-treenejä juosten. Vuoden 2013 rogaining kisat ovat jo kiikarissa, ja vauhtia pitäisi saada lisää, että pääsisi tuonne 120-130 km edettyä matkaa luokkaan.
JanneS