Tiimin etenemisen hitauden ja väsymyksen voi todeta myös seuraavasta videosta. Fiilikset maalisuoralla olivat kuitenkin päinvastaiset kuin taustamusiikin lyriikoista voisi päätellä.
Kuvaaja Anu Roininen
Leikkaus Janne Hietala
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Lupus Extreme selvitti ArcticCircle24:n
Tiimi kävi selättämässä kauden päätavoitteensa ArcticCircle24:n viikonloppuna Jeriksellä. Fyysisesti raskaan lähes 300 km mittaisen reitin kiertämiseen kului aikaa liki 31 tuntia, ja sillä irtosi viides sija avoimessa kilpasarjassa. Kilpailun voitti Free Adventure noin seitsemän minuutin erolla Hiiltomiehiin.
Pallaksen ympäristössä kilpailtu ArcticCircle24 oli Suomen mittapuulla ainutlaatuinen kilpailu. Reitti koostui pitkistä osuuksista ja korkeuskäyriäkin tahkottiin molempiin suuntiin tiheästi. 15:stä avoimeen kilpasarjaan startanneesta joukkueesta vain viisi ehti kiertää reitin kokonaisuudessaan läpi. Muut joukkueet joko joutuivat heittämään pyyhkeen kehään tai jättivät viimeisen etapin massiivisen pyöräilyn rasteja väliin
Kilpailussa edettiin kuusi etappia Suomen parhaissa maisemissa ja sellaisissa paikoissa, joissa seikkailukilpailun järjestäminen on selvästi vaatinut asialleen vahvasti omistautuneen järjestelykoneiston. Etappien yhteenlaskettu pituus oli ratamestarin optimireitinvalintojen mukaan melkein 300 km. Fyysisyydestä kertoi myös se, että kärkipään urheilijat pitivät kisaa yhtenä kovimmista 24 tunnin kisoista, joihin ovat osallistuneet.
Reijo Roinisella vahvistettu Lupus Extreme suoriutui kilpailusta tavoitteiden mukaisesti, eli koko reitti ehdittiin kiertää ja maaliin päästiin. Tulokseen voi olla pääosin tyytyväinen, sillä tiimin kokemus näin pitkiin kilpailuihin on suhteellisen rajallinen. Parannettavaakin jäi ja oppia saatiin taas monesta asiasta, mikä toivottavasti tulevaisuudessa auttaa pidempiin kisoihin valmistautuessa.
Prologi: Rastijahti
Kilpailu starttasi lyhyellä prologilla, johon saatiin kolme karttaa lähtöhetkellä. Maastossa oli kuusi rastia, joista jokaiselta riitti yksi leima. Jaoimme kartat nopeasti ja säntäsimme metsään heti kärkijoukkeiden kantaan. Karttojen katseluun olisi kannattanut ehkä käyttää aikaa muutama sekunti enemmän, sillä menimme molempiin prologin ansoihin. Mittakaavat kartoissa poikkesivat rajusti toisistaan, ja pisimmältä näyttänyt rata ei ollut pisin. Lisäksi eri kartoissa oli piirrettynä samoja rasteja. Niinpä päädyimme leimaamaan yhdeksen eri kertaa kuuden pakollisen sijasta. Aikaa kului vähän päälle 20 minuuttia kovavauhtisten ja karttoja tarkemmin tarkastelleiden kärkijoukkueiden painellessa 15 minuutin pintaan.
1. etappi: Koskenlaskija
Melonta 25,6 km
Kanootit työnnettiin vesille Hotelli Jeriksen rannasta suuntana Muonio. Etappi kulki Acerbin keinona tunnettua melontareittiä Jerisjokea alas muutaman järven kautta. Matkalle osui useampi ykkösluokan koski, joissa tässä vaiheessa vuotta vettä virtasi niukasti. Ohitimme selvillä melontaosuuksilla muutaman joukkueen, joista osa tosin kisasi kunto- tai naistensarjassa. Kanootti liikkui vuokrakanootiksi kohtalaiseksi, ja JanneS ohjaili koskissa taitavasti. Pari kertaa laskulinjamme ei ollut täysin optimaalinen, jolloin kanootti jäi kiviin kiinni. Irroitustaktiikkana oli tilanteen mukaan nytkyttäminen tai nopea jalkautuminen, joten turhaa aikaa ei kulunut liikaa.
Reitin alkuvaiheessa silmäys Oloksen suuntaan paljasti tunturin olevan hyvinkin kaukana. Parin tunnin melonnan jälkeen tunturikin alkoi lähestyä Pallastunturien jäädessä kauas taakse. Jokea voisi suositella melottavaksi rauhallisempaankin tahtiin ja maisemia katsellen. Vaihtoon saavuttiin reilun kolmen tunnin läpsyttelyn jälkeen, eli kokonaisaikaa oli kulunut noin 3,5 tuntia.
2. etappi: Pallas kutsuu
MTB 65,3 km
Quest
Vaihdossa fillarikengät iskettiin jalkaan ja märät Salomonit/La Sportivat reppuun. Reitti suuntasi ensin asvalttitietä pohjoiseen ja sieltä hiekkatien ja polun kautta neljännelle rastille, jossa oli quest. Aavistuksen epäselvän ohjeistuksen jälkeen JanneS kokeneena trapetsitaiteilijana kiipesi köysitikkaista pitkin puuhun ja siitä köyttä pitkin toiseen puuhun leimaamaan. Rastimies kertoi meidän olevan viides joukkue, mikä aiheutti suuren hämmästyksen, sillä kuvittelimme olevamme suurin piirtein sijalla 8.-10.
Pyöräilyosuus jatkui muutaman rastin kautta Olostunturin huipulle ja sieltä pienen mäennyppylän ylityksen jälkeen Pallastunturin ”juurelle”. Lapissa pieni nyppylä tarkoittaa noin 130 metrin nousua ja joutuihan Pallastunturillekin kiipeämään yli 100 metriä. Osuus oli suunnistuksellisesti selkeää, mutta korkeuserot tekivät tehtävänsä. Ylämäkiin ajettiin suhteellisen hiljaa ja jyrkimpiä mäki tunkattiin, joten eroa kärkipään joukkueisiin tuli runsaasti.
3. etappi: Maaiman katolla
Trekking 42,8 km
Coastaleering 1,7 km
Vaihtoon saavuttiin 8.25 kohdalla, mikä oli noin 10 minuuttia laskemaamme myöhemmin. Pyörät jätettiin Hotelli Pallaksen takapihalle ja pakollisten varusteiden tarkastuksen jälkeen edessä oli maratonin mittainen trekkauspätkä yhdellä Suomen parhaista vaellusreiteistä. Osuudelle lähdettäessä repusta kaivettiin lihapiirakkaa, jota mutusteltiin hiukan erilaisilla ruokahaluilla alkukilometrien ajan. Samalla taivaalta alkoi tulla kevyesti vettä, mutta onneksi sadetta ei kestänyt kauan.
Ensimmäisen mäen huipulta alaspäin lähdessä otettiin muutamia juoksuaskelia, mutta huono alusta kehotti ottamaan askeleet tarkasti, jotta vältytään loukkaantumisilta. Muutaman kilometrin jälkeen JanneS:llä alkoi tulla pientä monttua, joten JanneH:n reppuun kiinnitettiin hinausköysi. Matkan aikana oli hyvä mättää evästä naamaan, ja olo parantui tunnin kuluessa.
Kun JanneS pääsi jälleen pinnalle, alkoi Reijon osallistuminen keskusteluun olla lähinnä kuuntelua, jos sitäkään. Köyden pää siirtyi JanneS:n lantiolta Reijolle, kun vuorossa oli muun muassa tiukka nousu Lumikeron huipulle. Saavuttaessa Hannukuruun oli vaihtoehtoina kaksi polkua, joista valitsimme lyhyemmän. Yläreitin valinnut ja vauhdikkaasti edennyt Kairojen HC:n suunnistajaporukka paineli ohitsemme, vaikka olivat lähteneet peräti tunnin peräämme trekkauspätkälle. Haluja lähteä samaan kyytiin olisi löytynyt osalta porukasta, mutta koska yksimielistä päätöstä ei saatu, jatkoimme omaa vauhtiamme.
Reitti heitti noin 15 km mittaisen koukun pohjoisessa ennen laskeutumista Hietajärvellä olleelle coastaleering-osuudelle. JanneH alkoi olla myös suhteellisen hiljainen ja omissa maailmoissaan, mutta onneksi kartta oli jollain muulla, ja oikea reitti löytyi sujuvasti. Coastaleeringissa saatiin uusi kartta, ja tehtävänä oli hakea neljä rastia, joista yksi sijaitsi saaressa ja loput kuivalla maalla. Parinkymmenen metrin uinti pariin otteeseen virkisti sopivasti, eikä huoltopaikallekaan ollut matkaa enää kuin muutama kilometri.
Trekkausosuuden lopussa aikaa oli kulunut 17 tuntia ja kello näytti 3.00 yöllä. Vaikka keli oli pilvinen, ei otsalampulle ollut juurikaan käyttöä, sillä valoa riitti hyvin taivaaltakin. Huollossa roskat heitettiin laatikkoon ja tilalle otettiin lisää energiaa muun muassa geelien, lihapiirakoiden ja karkkien muodossa.
4. etappi: Kohti syvää etelää
Melonta 16,2 km
Kilpailun toinen melonta kulki Ounasjokea etelään. Matkalla oli jälleen muutamia koskia, jotka sujuivat vielä perjantaiaamupäivän melontaa paremmin. Kanootti kulki nätisti päävirran mukana ja isot kivet onnistuttiin kiertämään siististi. Muuten tuntemukset olivat hiukan erilaiset kuin aamun melonnasta, eikä kovinkaan kummoista iskua tekemiseen saatu. Tiedossa kuitenkin oli, että trekkauksen aikana ohi mennyt Kairojen HC matkasi noin 25 minuutin päässä, ja uskoimme saavuttavamme heitä melonnan aikana.
Osuuden kartta oli pakattu repun sivutaskuun, ja sovimme, että kaivamme sen esille, kun iso saari on ohitettu. Sen jälkeen osuutta piti olla jäljellä enää noin viisi kilometriä, joka kuitenkin tuntui ikuisuudelta. Erityisesti viimeisen kahden kilometrin lappaminen tuntui raskaalta ja melonta maistua puulta. Kairojen HC oli noin viiden minuutin päässä melonnan jälkeen, ja leimasivat rastin vasta, kun huomasivat meidänkin tekevän niin. Muuten vaihtoleima olisi heiltä tainnut unohtua.
5. etappi: Maisemat luistaa
Rullaluistelu 25,9 km
Rullaluistelun alku kulki suhteellisen hyvää asvalttia, joka muuttui erittäin huonoksi noin kilometri sen jälkeen, kun JanneH oli todennut alustan olevan oletettua parempaa. Hyvän pätkän lopussa ajoimme Kairojen HC:n kiinni ja kiskoimme ohituksen jälkeen pari minuuttia tiukempaa. Matkalla oli muutamia kohtalaisen pitkiä mäkiä, ja Reijon meno alkoi hiukan hyytyä. Onneksi nopea syöminen auttoi ja viimeiseen noin 5 km pitkään nousupätkään luistin liikkui taas paremmin. Koko luistelu vei aikaa kaksi tuntia, eli pitkät nousut söivät keskinopeutta aika merkittävästi.
6. etappi: Viimeiset kiusaukset
MTB 111,5 km
Luistelun jälkeen luvassa oli enää loppurypistys flllareilla, jota sotkettiin lähes 10 tuntia. Tällä kertaa reitille ei sentään onneksi ollut osunut kaikkia seudun mäkiä, vaikka toki ihan tasaistakaan ei ollut. Rastivälit näyttivät kartalla pitkiltä, mutta olivat todellisuudessa vielä pidempiä. Alku sujui vauhdikkaasti, sillä ensimmäisen kolmen kilometrin aikana pääsi kahdella polkaisulla 40 km/h keskinopeuteen syöden koko matkan lihapiirakkaa. Muitakin mukavia alamäkiä osuudella oli, ja välillä olisi kaivannut hiukan isompaa eturatasta. Toisaalta myös pieniä vaihteita tarvittiin, varsinkaan kun eteneminen ei ollut enää kovinkaan reipasta.
Eroa edellä meneviin joukkueisiin oli ehtinyt kertyä jo useita tunteja, eikä takaakaan ollut odotettavissa suurta uhkaa. Kairojen HC starttasi peräämme noin vaihtopaikalla käytetyn ajan verran, mutta uskoimme vauhtimme olevan heitä nopeampaa. Niinpä pystyimme starttaamaan osuudelle suhteellisen levollisin mielin. Muistuttelimme toisiamme syömisen ja juomisen tarpeellisuudesta, jotta maaliin päästään varmasti.
Ensimmäisille rasteille pääsi ajelemaan hiekkateitä, minkä jälkeen tarjolla oli mukavan suoraa mönkijänuraa. Ylösalas-liikettä kuitenkin riitti koko ajan, vaikka kartan mukaan polku etenee käyrien välissä. Polkuosuus ajeltiin väsyneinä hyvinkin rauhallisesti ja pahimpia mäkiä tunkattiin ylös.
Jossain vaiheessa JanneS kävi tajunnan rajamailla, kun yllättäen kesken tiepätkän olo alkoi muuttua huonoksi. Pidimme parin minuutin breikin, jonka aikana täytimme juomapullot huonosti virtaavasta vedestä ja JanneS tunki sipsejä ja suklaata naamaan niin paljon kuin pystyi ja vähän enemmän. Väkisin syöminen kuitenkin tehosi ja meno oli entisen kaltaista nopeasti. Myös muilla oli omat heikot hetkensä, jotka ilmenivät lähinnä hiljaisuudella tai ärtyneisyydellä.
Selkeillä tiepätkillä pyrimme hinaamaan tarpeen mukaan, mutta vielä tuotekehitysvaiheessa oleva hinauslaitteisto nyki suhteellisen paljon, eikä hinaamisesta saatu parasta mahdollista hyötyä.
Ratamestari oli onnistunut laatimaan viimeiselle 40 kilometrille hieman hankalampaa suunnistuspätkää, vaikka kartan mukaan sen piti olla selkeää. Osa kartalla olleista urista puuttui maastosta ja polkujen käyttökelpoisuutta oli vaikea ennustaa. Valitsimme pääosin hyviä reitinvalintoja, vaikka kaikkien urien löytäminen ei onnistunutkaan kivutta. Kärkipään ratkaisukin tapahtui näillä osuuksilla, joten ihan huonosti meillä ei ilmeisesti mennyt, vaikka välillä siltä tuntuikin.
Viimeiselle rastille päätimme vielä ottaa tunkkausreitin, vaikka tarjolla olisi ollut tiekiertoa. Laskimme, että tietä pitkin kiertäminen kestää kauemmin, ja matkalla on vielä pari ikävää mäkeä. Vaikka oikeaa kohtaa metsästä haettiin hetken, pääsimme poroaidan vartta hyvin mäen päälle ja siitä alas kohti rastia. Reitinvalinta tuntui metsässä huonolta, mutta GPS-jälki paljastaa sen olleen itse asiassa aika hyvä.
Maaliin saavuttiin kellon näyttäessä 16.43, eli kilpailussa viettiin aikaa 30.42.58. Ennen bankettia olikin sopivasti yli kolme tuntia aikaa pestä fillarit, käydä saunassa ja nukkua.
Reitinvalinnat käytiin heti läpi ratamestarin kanssa
Reissusta jäi hyvä fiilis
Koko joukkue oli tyytyväinen suorituksen, vaikka perusvauhdissa olisikin ollut parannettavaa. Parempanakaan päivänä tuskin oltaisiin menty kovempaa, ja erot sekä eteen että taakse olivat selkeitä. Erityisen hyvin sujui melonta, jossa odotimme ottavamme enemmän takkiin koskimelontakokemuksen puutteen takia.
Kilpailun järjestelyt oli tehty erinomaisesti ja rata oli varmasti parasta, mitä kotimaasta saa irti. Suuret erot joukkueiden välillä kärkeä lukuun ottamatta osoittavat, että reitti oli hyvin vaativa. Kaikin puolin siis erinomainen kilpailu, josta järjestäjä voi olla ylpeä. Myös katsojia oli mukavasti reitin varrella, ja kilpailu sai julkisuutta Lapin lehdissä.
Kilpailusta luvassa kuvamateriaalia myöhemmin, sitä ennen kannattaa vierailla järjestäjien sivuilla.
Suuret kiitokset järjestäjille, tukijoukoille, kilpakumppaneille ja erityisesti huoltajalle/kuvaajalle Anulle.
JanneH
Pallaksen ympäristössä kilpailtu ArcticCircle24 oli Suomen mittapuulla ainutlaatuinen kilpailu. Reitti koostui pitkistä osuuksista ja korkeuskäyriäkin tahkottiin molempiin suuntiin tiheästi. 15:stä avoimeen kilpasarjaan startanneesta joukkueesta vain viisi ehti kiertää reitin kokonaisuudessaan läpi. Muut joukkueet joko joutuivat heittämään pyyhkeen kehään tai jättivät viimeisen etapin massiivisen pyöräilyn rasteja väliin
Kilpailussa edettiin kuusi etappia Suomen parhaissa maisemissa ja sellaisissa paikoissa, joissa seikkailukilpailun järjestäminen on selvästi vaatinut asialleen vahvasti omistautuneen järjestelykoneiston. Etappien yhteenlaskettu pituus oli ratamestarin optimireitinvalintojen mukaan melkein 300 km. Fyysisyydestä kertoi myös se, että kärkipään urheilijat pitivät kisaa yhtenä kovimmista 24 tunnin kisoista, joihin ovat osallistuneet.Reijo Roinisella vahvistettu Lupus Extreme suoriutui kilpailusta tavoitteiden mukaisesti, eli koko reitti ehdittiin kiertää ja maaliin päästiin. Tulokseen voi olla pääosin tyytyväinen, sillä tiimin kokemus näin pitkiin kilpailuihin on suhteellisen rajallinen. Parannettavaakin jäi ja oppia saatiin taas monesta asiasta, mikä toivottavasti tulevaisuudessa auttaa pidempiin kisoihin valmistautuessa.
Prologi: Rastijahti
Kilpailu starttasi lyhyellä prologilla, johon saatiin kolme karttaa lähtöhetkellä. Maastossa oli kuusi rastia, joista jokaiselta riitti yksi leima. Jaoimme kartat nopeasti ja säntäsimme metsään heti kärkijoukkeiden kantaan. Karttojen katseluun olisi kannattanut ehkä käyttää aikaa muutama sekunti enemmän, sillä menimme molempiin prologin ansoihin. Mittakaavat kartoissa poikkesivat rajusti toisistaan, ja pisimmältä näyttänyt rata ei ollut pisin. Lisäksi eri kartoissa oli piirrettynä samoja rasteja. Niinpä päädyimme leimaamaan yhdeksen eri kertaa kuuden pakollisen sijasta. Aikaa kului vähän päälle 20 minuuttia kovavauhtisten ja karttoja tarkemmin tarkastelleiden kärkijoukkueiden painellessa 15 minuutin pintaan.
1. etappi: Koskenlaskija
Melonta 25,6 km
Kanootit työnnettiin vesille Hotelli Jeriksen rannasta suuntana Muonio. Etappi kulki Acerbin keinona tunnettua melontareittiä Jerisjokea alas muutaman järven kautta. Matkalle osui useampi ykkösluokan koski, joissa tässä vaiheessa vuotta vettä virtasi niukasti. Ohitimme selvillä melontaosuuksilla muutaman joukkueen, joista osa tosin kisasi kunto- tai naistensarjassa. Kanootti liikkui vuokrakanootiksi kohtalaiseksi, ja JanneS ohjaili koskissa taitavasti. Pari kertaa laskulinjamme ei ollut täysin optimaalinen, jolloin kanootti jäi kiviin kiinni. Irroitustaktiikkana oli tilanteen mukaan nytkyttäminen tai nopea jalkautuminen, joten turhaa aikaa ei kulunut liikaa.
Reitin alkuvaiheessa silmäys Oloksen suuntaan paljasti tunturin olevan hyvinkin kaukana. Parin tunnin melonnan jälkeen tunturikin alkoi lähestyä Pallastunturien jäädessä kauas taakse. Jokea voisi suositella melottavaksi rauhallisempaankin tahtiin ja maisemia katsellen. Vaihtoon saavuttiin reilun kolmen tunnin läpsyttelyn jälkeen, eli kokonaisaikaa oli kulunut noin 3,5 tuntia.
2. etappi: Pallas kutsuu
MTB 65,3 km
Quest
Vaihdossa fillarikengät iskettiin jalkaan ja märät Salomonit/La Sportivat reppuun. Reitti suuntasi ensin asvalttitietä pohjoiseen ja sieltä hiekkatien ja polun kautta neljännelle rastille, jossa oli quest. Aavistuksen epäselvän ohjeistuksen jälkeen JanneS kokeneena trapetsitaiteilijana kiipesi köysitikkaista pitkin puuhun ja siitä köyttä pitkin toiseen puuhun leimaamaan. Rastimies kertoi meidän olevan viides joukkue, mikä aiheutti suuren hämmästyksen, sillä kuvittelimme olevamme suurin piirtein sijalla 8.-10.
Pyöräilyosuus jatkui muutaman rastin kautta Olostunturin huipulle ja sieltä pienen mäennyppylän ylityksen jälkeen Pallastunturin ”juurelle”. Lapissa pieni nyppylä tarkoittaa noin 130 metrin nousua ja joutuihan Pallastunturillekin kiipeämään yli 100 metriä. Osuus oli suunnistuksellisesti selkeää, mutta korkeuserot tekivät tehtävänsä. Ylämäkiin ajettiin suhteellisen hiljaa ja jyrkimpiä mäki tunkattiin, joten eroa kärkipään joukkueisiin tuli runsaasti.
3. etappi: Maaiman katolla
Trekking 42,8 km
Coastaleering 1,7 km
Vaihtoon saavuttiin 8.25 kohdalla, mikä oli noin 10 minuuttia laskemaamme myöhemmin. Pyörät jätettiin Hotelli Pallaksen takapihalle ja pakollisten varusteiden tarkastuksen jälkeen edessä oli maratonin mittainen trekkauspätkä yhdellä Suomen parhaista vaellusreiteistä. Osuudelle lähdettäessä repusta kaivettiin lihapiirakkaa, jota mutusteltiin hiukan erilaisilla ruokahaluilla alkukilometrien ajan. Samalla taivaalta alkoi tulla kevyesti vettä, mutta onneksi sadetta ei kestänyt kauan.
Ensimmäisen mäen huipulta alaspäin lähdessä otettiin muutamia juoksuaskelia, mutta huono alusta kehotti ottamaan askeleet tarkasti, jotta vältytään loukkaantumisilta. Muutaman kilometrin jälkeen JanneS:llä alkoi tulla pientä monttua, joten JanneH:n reppuun kiinnitettiin hinausköysi. Matkan aikana oli hyvä mättää evästä naamaan, ja olo parantui tunnin kuluessa.
Kun JanneS pääsi jälleen pinnalle, alkoi Reijon osallistuminen keskusteluun olla lähinnä kuuntelua, jos sitäkään. Köyden pää siirtyi JanneS:n lantiolta Reijolle, kun vuorossa oli muun muassa tiukka nousu Lumikeron huipulle. Saavuttaessa Hannukuruun oli vaihtoehtoina kaksi polkua, joista valitsimme lyhyemmän. Yläreitin valinnut ja vauhdikkaasti edennyt Kairojen HC:n suunnistajaporukka paineli ohitsemme, vaikka olivat lähteneet peräti tunnin peräämme trekkauspätkälle. Haluja lähteä samaan kyytiin olisi löytynyt osalta porukasta, mutta koska yksimielistä päätöstä ei saatu, jatkoimme omaa vauhtiamme.
Reitti heitti noin 15 km mittaisen koukun pohjoisessa ennen laskeutumista Hietajärvellä olleelle coastaleering-osuudelle. JanneH alkoi olla myös suhteellisen hiljainen ja omissa maailmoissaan, mutta onneksi kartta oli jollain muulla, ja oikea reitti löytyi sujuvasti. Coastaleeringissa saatiin uusi kartta, ja tehtävänä oli hakea neljä rastia, joista yksi sijaitsi saaressa ja loput kuivalla maalla. Parinkymmenen metrin uinti pariin otteeseen virkisti sopivasti, eikä huoltopaikallekaan ollut matkaa enää kuin muutama kilometri.Trekkausosuuden lopussa aikaa oli kulunut 17 tuntia ja kello näytti 3.00 yöllä. Vaikka keli oli pilvinen, ei otsalampulle ollut juurikaan käyttöä, sillä valoa riitti hyvin taivaaltakin. Huollossa roskat heitettiin laatikkoon ja tilalle otettiin lisää energiaa muun muassa geelien, lihapiirakoiden ja karkkien muodossa.
4. etappi: Kohti syvää etelää
Melonta 16,2 km
Kilpailun toinen melonta kulki Ounasjokea etelään. Matkalla oli jälleen muutamia koskia, jotka sujuivat vielä perjantaiaamupäivän melontaa paremmin. Kanootti kulki nätisti päävirran mukana ja isot kivet onnistuttiin kiertämään siististi. Muuten tuntemukset olivat hiukan erilaiset kuin aamun melonnasta, eikä kovinkaan kummoista iskua tekemiseen saatu. Tiedossa kuitenkin oli, että trekkauksen aikana ohi mennyt Kairojen HC matkasi noin 25 minuutin päässä, ja uskoimme saavuttavamme heitä melonnan aikana.
Osuuden kartta oli pakattu repun sivutaskuun, ja sovimme, että kaivamme sen esille, kun iso saari on ohitettu. Sen jälkeen osuutta piti olla jäljellä enää noin viisi kilometriä, joka kuitenkin tuntui ikuisuudelta. Erityisesti viimeisen kahden kilometrin lappaminen tuntui raskaalta ja melonta maistua puulta. Kairojen HC oli noin viiden minuutin päässä melonnan jälkeen, ja leimasivat rastin vasta, kun huomasivat meidänkin tekevän niin. Muuten vaihtoleima olisi heiltä tainnut unohtua.
5. etappi: Maisemat luistaa
Rullaluistelu 25,9 km
Rullaluistelun alku kulki suhteellisen hyvää asvalttia, joka muuttui erittäin huonoksi noin kilometri sen jälkeen, kun JanneH oli todennut alustan olevan oletettua parempaa. Hyvän pätkän lopussa ajoimme Kairojen HC:n kiinni ja kiskoimme ohituksen jälkeen pari minuuttia tiukempaa. Matkalla oli muutamia kohtalaisen pitkiä mäkiä, ja Reijon meno alkoi hiukan hyytyä. Onneksi nopea syöminen auttoi ja viimeiseen noin 5 km pitkään nousupätkään luistin liikkui taas paremmin. Koko luistelu vei aikaa kaksi tuntia, eli pitkät nousut söivät keskinopeutta aika merkittävästi.
6. etappi: Viimeiset kiusaukset
MTB 111,5 km
Luistelun jälkeen luvassa oli enää loppurypistys flllareilla, jota sotkettiin lähes 10 tuntia. Tällä kertaa reitille ei sentään onneksi ollut osunut kaikkia seudun mäkiä, vaikka toki ihan tasaistakaan ei ollut. Rastivälit näyttivät kartalla pitkiltä, mutta olivat todellisuudessa vielä pidempiä. Alku sujui vauhdikkaasti, sillä ensimmäisen kolmen kilometrin aikana pääsi kahdella polkaisulla 40 km/h keskinopeuteen syöden koko matkan lihapiirakkaa. Muitakin mukavia alamäkiä osuudella oli, ja välillä olisi kaivannut hiukan isompaa eturatasta. Toisaalta myös pieniä vaihteita tarvittiin, varsinkaan kun eteneminen ei ollut enää kovinkaan reipasta.
Eroa edellä meneviin joukkueisiin oli ehtinyt kertyä jo useita tunteja, eikä takaakaan ollut odotettavissa suurta uhkaa. Kairojen HC starttasi peräämme noin vaihtopaikalla käytetyn ajan verran, mutta uskoimme vauhtimme olevan heitä nopeampaa. Niinpä pystyimme starttaamaan osuudelle suhteellisen levollisin mielin. Muistuttelimme toisiamme syömisen ja juomisen tarpeellisuudesta, jotta maaliin päästään varmasti.
Ensimmäisille rasteille pääsi ajelemaan hiekkateitä, minkä jälkeen tarjolla oli mukavan suoraa mönkijänuraa. Ylösalas-liikettä kuitenkin riitti koko ajan, vaikka kartan mukaan polku etenee käyrien välissä. Polkuosuus ajeltiin väsyneinä hyvinkin rauhallisesti ja pahimpia mäkiä tunkattiin ylös.
Jossain vaiheessa JanneS kävi tajunnan rajamailla, kun yllättäen kesken tiepätkän olo alkoi muuttua huonoksi. Pidimme parin minuutin breikin, jonka aikana täytimme juomapullot huonosti virtaavasta vedestä ja JanneS tunki sipsejä ja suklaata naamaan niin paljon kuin pystyi ja vähän enemmän. Väkisin syöminen kuitenkin tehosi ja meno oli entisen kaltaista nopeasti. Myös muilla oli omat heikot hetkensä, jotka ilmenivät lähinnä hiljaisuudella tai ärtyneisyydellä.
Selkeillä tiepätkillä pyrimme hinaamaan tarpeen mukaan, mutta vielä tuotekehitysvaiheessa oleva hinauslaitteisto nyki suhteellisen paljon, eikä hinaamisesta saatu parasta mahdollista hyötyä.
Ratamestari oli onnistunut laatimaan viimeiselle 40 kilometrille hieman hankalampaa suunnistuspätkää, vaikka kartan mukaan sen piti olla selkeää. Osa kartalla olleista urista puuttui maastosta ja polkujen käyttökelpoisuutta oli vaikea ennustaa. Valitsimme pääosin hyviä reitinvalintoja, vaikka kaikkien urien löytäminen ei onnistunutkaan kivutta. Kärkipään ratkaisukin tapahtui näillä osuuksilla, joten ihan huonosti meillä ei ilmeisesti mennyt, vaikka välillä siltä tuntuikin.
Viimeiselle rastille päätimme vielä ottaa tunkkausreitin, vaikka tarjolla olisi ollut tiekiertoa. Laskimme, että tietä pitkin kiertäminen kestää kauemmin, ja matkalla on vielä pari ikävää mäkeä. Vaikka oikeaa kohtaa metsästä haettiin hetken, pääsimme poroaidan vartta hyvin mäen päälle ja siitä alas kohti rastia. Reitinvalinta tuntui metsässä huonolta, mutta GPS-jälki paljastaa sen olleen itse asiassa aika hyvä.
Maaliin saavuttiin kellon näyttäessä 16.43, eli kilpailussa viettiin aikaa 30.42.58. Ennen bankettia olikin sopivasti yli kolme tuntia aikaa pestä fillarit, käydä saunassa ja nukkua.
Reissusta jäi hyvä fiilis
Koko joukkue oli tyytyväinen suorituksen, vaikka perusvauhdissa olisikin ollut parannettavaa. Parempanakaan päivänä tuskin oltaisiin menty kovempaa, ja erot sekä eteen että taakse olivat selkeitä. Erityisen hyvin sujui melonta, jossa odotimme ottavamme enemmän takkiin koskimelontakokemuksen puutteen takia.
Kilpailun järjestelyt oli tehty erinomaisesti ja rata oli varmasti parasta, mitä kotimaasta saa irti. Suuret erot joukkueiden välillä kärkeä lukuun ottamatta osoittavat, että reitti oli hyvin vaativa. Kaikin puolin siis erinomainen kilpailu, josta järjestäjä voi olla ylpeä. Myös katsojia oli mukavasti reitin varrella, ja kilpailu sai julkisuutta Lapin lehdissä.
Kilpailusta luvassa kuvamateriaalia myöhemmin, sitä ennen kannattaa vierailla järjestäjien sivuilla.
Suuret kiitokset järjestäjille, tukijoukoille, kilpakumppaneille ja erityisesti huoltajalle/kuvaajalle Anulle.
JanneH
torstai 15. heinäkuuta 2010
Ohjeita AC24:n seuraamiseen
Näistä linkeistä pystyt haistelemaan kilpailutunnelmaa tietokoneesi äärellä:
Tiimin ennakkotunnelmia AC24:n blogissa
JanneH kertoilee tiimin mietteistä ennen kauden päätapahtumaa.
Järjestäjien kisablogi
Kilpailun aikana ahkeraan päivittyvä blogi, jossa seurataan kisan kulkua.
GPS-seuranta
Joukkueilla on käytössään GPS-seurantalaitteet, joten etenemisetä voi seurata reaaliajassa nettiselaimella
Tiimin ennakkotunnelmia AC24:n blogissa
JanneH kertoilee tiimin mietteistä ennen kauden päätapahtumaa.
Järjestäjien kisablogi
Kilpailun aikana ahkeraan päivittyvä blogi, jossa seurataan kisan kulkua.
GPS-seuranta
Joukkueilla on käytössään GPS-seurantalaitteet, joten etenemisetä voi seurata reaaliajassa nettiselaimella
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
AC24 kohta käyntiin
Tulevana viikonloppuna kisataan tiimin kauden päätavoite ArcticCircle24. Kilpailuun osallistuu lähes 50 joukkuetta, joista 15 Lupus Extreme mukaan lukien kisaa avoimessa kilpasarjassa. Ensisijainen tavoite joukkueella on suoriutua läpi reitistä, jonka järjestäjät lupaavat olevan erittäin fyysinen sisältäen maailmanluokan seikkailupätkiä. Tärkein asia tavoitteeseen pääsyyn on muistaa söydä ja juoda jatkuvasti.
Kun kesä on kuumimmillaan, lähenee loman kohokohta ArcticCircle24 kovaa vauhtia. Tankkaus on täydessä käynnissään, ja odotus kilpailua kohtaan äärimmäisen kiihkeä. Tällä hetkellä auton keula näyttää jo vahvasti pohjoiseen päin, ja kaikki tarvittava tavara on toivottavasti mukana. Startti tapahtuu perjantaiaamuna klo 10.00. Maalissa puolestaan ollaan jossain vaiheessa lauantain aikana.
Kilpailun järjestäjät ovat blogissaan ja ohjeissaan antaneet pieniä vihjeitä reitistä, joten Pallaksen alueen karttaa onkin silmäilty ahkerasti. Osa reitistä tuntuukin olevan jokaista mutkaa myöten selvä, osa taas on tiedossa vain periaatteen tasolla. Perjantaiaamuna nähdään, miten hyvin veikkaukset onnistuivat. Järjestäjän sivuja ja blogia on ainakin luettu hyvinkin ahkerasti.
Energiatankkaus tärkeää
Pitkässä kilpailussa energian ja nesteen saanti on ensisijaisessa roolissa. Sen miettiminen on entistä tärkeämpää, sillä tiimin kokemus 24 tunnin mittaisista kilpailuista on lähes olematon. Vaikka kuulostaa yksinkertaiselta, että jatkuvasta syömisestä ja juomisesta on huolehdittava, on siihen keskityttävä varsinkin alkutuntien aikana tarkasti. Yleensä energioista tulee huolehdittua sitä vähemmän, mitä paremmalta olo tuntuu.
Kilpailun aikana käytetty polttoaine on yleensä hyvinkin yksilöllistä, sillä eri urheilijoiden vatsat kestävät eri tavalla. Yli 8 h mittaisessa suorituksessa on mukana mielellään jo jotain kiinteämpää, kuten sämpylää. Pelkät geelit ja urheilujuoma kun alkavat jossain vaiheessa tökkiä. Muita hyviä energialähteitä ovat suklaa, suolapähkinät, sipsit, lihapullat jne. Joillekin sopii joku hyvin, mitä toinen ei voi sietää.
Kuvassa on esimerkkinä JanneH:n eväät kevään Salpaus-rogainingiin. Mukana oli muutama geeli, pari suklaapatukkaa, pari sämpylää, lakua, suolapähkinärusina sekoitusta sekä kaksi energiashottia. Läheskään kaikkea ei reissun aikana kulunut, mutta parempi niin päin. Osa käytetyistä eväistä osoittautuivat huonoiksi, osa taas hyviksi ratkaisuiksi. Tärkeintä on kuitenkin, että mukana on jotain sellaista, minkä saa helposti alas kesken matkan.
Nestepuolen hoitaminen Lapissa on helpompaa, sillä juomakelpoista vettä virtaa yleensä tiheämmin. Mikäli haluaa käyttää urheilujuomaa, on sen sekoittelu hieman aikaa vievää, mutta saattaa säästää useita minuutteja parantuneen suorituskyvyn ansiosta. Etelässä taas on kannettava lähes kaikki neste, minkä aikoo huoltojen välissä juoda. Toki luonnossa virtaavaa vettäkin voi silloin tällöin käyttää.
Eväitä kannattaa testailla myös harjoituksissa
JanneH
Kun kesä on kuumimmillaan, lähenee loman kohokohta ArcticCircle24 kovaa vauhtia. Tankkaus on täydessä käynnissään, ja odotus kilpailua kohtaan äärimmäisen kiihkeä. Tällä hetkellä auton keula näyttää jo vahvasti pohjoiseen päin, ja kaikki tarvittava tavara on toivottavasti mukana. Startti tapahtuu perjantaiaamuna klo 10.00. Maalissa puolestaan ollaan jossain vaiheessa lauantain aikana.
Kilpailun järjestäjät ovat blogissaan ja ohjeissaan antaneet pieniä vihjeitä reitistä, joten Pallaksen alueen karttaa onkin silmäilty ahkerasti. Osa reitistä tuntuukin olevan jokaista mutkaa myöten selvä, osa taas on tiedossa vain periaatteen tasolla. Perjantaiaamuna nähdään, miten hyvin veikkaukset onnistuivat. Järjestäjän sivuja ja blogia on ainakin luettu hyvinkin ahkerasti.
Energiatankkaus tärkeää
Pitkässä kilpailussa energian ja nesteen saanti on ensisijaisessa roolissa. Sen miettiminen on entistä tärkeämpää, sillä tiimin kokemus 24 tunnin mittaisista kilpailuista on lähes olematon. Vaikka kuulostaa yksinkertaiselta, että jatkuvasta syömisestä ja juomisesta on huolehdittava, on siihen keskityttävä varsinkin alkutuntien aikana tarkasti. Yleensä energioista tulee huolehdittua sitä vähemmän, mitä paremmalta olo tuntuu.
Kilpailun aikana käytetty polttoaine on yleensä hyvinkin yksilöllistä, sillä eri urheilijoiden vatsat kestävät eri tavalla. Yli 8 h mittaisessa suorituksessa on mukana mielellään jo jotain kiinteämpää, kuten sämpylää. Pelkät geelit ja urheilujuoma kun alkavat jossain vaiheessa tökkiä. Muita hyviä energialähteitä ovat suklaa, suolapähkinät, sipsit, lihapullat jne. Joillekin sopii joku hyvin, mitä toinen ei voi sietää.
Kuvassa on esimerkkinä JanneH:n eväät kevään Salpaus-rogainingiin. Mukana oli muutama geeli, pari suklaapatukkaa, pari sämpylää, lakua, suolapähkinärusina sekoitusta sekä kaksi energiashottia. Läheskään kaikkea ei reissun aikana kulunut, mutta parempi niin päin. Osa käytetyistä eväistä osoittautuivat huonoiksi, osa taas hyviksi ratkaisuiksi. Tärkeintä on kuitenkin, että mukana on jotain sellaista, minkä saa helposti alas kesken matkan.Nestepuolen hoitaminen Lapissa on helpompaa, sillä juomakelpoista vettä virtaa yleensä tiheämmin. Mikäli haluaa käyttää urheilujuomaa, on sen sekoittelu hieman aikaa vievää, mutta saattaa säästää useita minuutteja parantuneen suorituskyvyn ansiosta. Etelässä taas on kannettava lähes kaikki neste, minkä aikoo huoltojen välissä juoda. Toki luonnossa virtaavaa vettäkin voi silloin tällöin käyttää.
JanneH
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Lupus Extreme kolmanneksi Hiiltomiehet Adventuressa
Tiimi kuittasi kokonaiskilpailun kolmannen ja miestensarjan toisen sijan lauantaina käydyssä Hiiltomiehet Adventuressa. Parempaakin olisi ollut tarjolla, mutta muutamien virheiden myötä taistelua voitosta ei päästy kunnolla käymään. Suomen multisport-kerma loisti poissaolollaan lukuun ottamatta Omjakonia, joka nappasikin ansaitusti sijat 1., 2. ja 4.
Hiiltomiehet olivat jälleen tapojensa mukaisesti järjestäneet hienon kilpailun, jonka päänäyttämönä toimi Valkeakosken Korkeakankaan hiihtokeskus. Sieltä reitti suuntasi Valkeakosken keskustaan ja sen pohjois-puolelle. Keli suosi niin katsojia kuin kilpailijoitakin elohopean kiivetessä yli 25 asteen.
Kilpailumateriaalin jako alkoi klo 7.00, ja sitä ennen piti käydä tiputtamassa kanootti melontapaikalle. Tämä tarkoitti heräämistä auringonnousun aikoihin ja varhaista ajelua kolmostietä pohjoiseen. Kilpailukeskuksessa riitti vilinää heti aamutuimaan, sillä viivalla oli 52 joukkuetta.
Alku sujui vahvasti
Kilpailu starttasi prologilla, jossa piti hakea juosten kilpailukeskuksen lähimaastosta neljä rastia siten, että kolme ensimmäistä sai hakea vapaassa järjestyksessä. Valitsimme oikean kautta kiertävän lenkin, joka saattoi olla hiukan hitaampi, sillä noustavaa oli muutama käyrä enemmän. Prologin jälkeen olimme totutuissa tarkkailuasemissa, kun lähdettiin jatkamaan matkaa fillareilla.
Ensimmäinen pyöräily oli lyhyt siirtymä Valkeakosken keskustaan. Vaihtopaikalla vaihdoimme juoksukengät jalkaan ja nappasimme uimapatjat kainaloon tyhjinä, kun moni joukkue pumppaili omaa patjaansa vaihtoalueella. Saimme kärkeä kiinni vaihdon ansiosta, ja lähdimme jatkamaan matkaa juosten kohti packrafingin alkua.
Puhalsimme patjat täyteen juoksun loppupuolella ja rannassa. Ensimmäinen uintirasti oli melko lähellä, ja siitä lähdettäessä huomasimme yllätykseksemme kärjen olevan muutaman kymmenen metrin päässä. Onnistuneella suorituksella ja hyvillä patjoilla siirryimme johtavan rinnalle ja pian ohi. Patjauinnin loppupuolella saimme hyvän kaulan takana tuleviin.
Patjat tyhjennettiin juostessa matkalla sprinttisuunnistuksen alkuun, ja kun lyhyt suunnistus vedettiin kohtalaisella tarkkuudella, pääsimme kärjessä vuorossa olleeseen melontaan. Yllätykseksemme pysyimme kärjessä koko melonnan ajan, ja väliajat paljastavat eroa tulleen jopa hiukan lisää. Aikaa oli tässä vaiheessa mennyt kaksi tuntia, eli suurin piirtein niin kauan kuin olimme ajatelleetkin.
Melonnasta ajettiin pyörillä lyhyt siirtymä köysilaskeutumiseen. Rutiinia olisi saanut olla selvästi enemmän, sillä varusteiden pukemiseen ja köyteen kiinnittäytymiseen meni arvokkaita sekunteja. Jatkaessamme questilta matkaa Omjakon - Titanikin tuhon Heikki ja Jari tulivat juuri suorittamaan laskeutumistehtävää, eli eroa oli hiukan yli viisi minuuttia.
Isot virheet maksoivat aikaa
Matkaa jatkettiin pyörillä ja edessä oli muun muassa pienet pätkät asvalttia, hienoa polkua ja hyppyrimäen alastulorinne. Ero takanatuleviin kutistui hieman, mutta ketään ei vielä näkynyt. Päässä pyöri ajatus, että nyt on suunnistettava virheettä, ja kaikki urat löytyivätkin kuten piti. Hiukan ennen rastia 19 karttaa kääntäessäni kuitenkin tajusin, että olemme menossa väärälle rastille. Kartta oli taitettu siten, ettei rastien numeroita näkynyt, joten lähdimme ajamaan uraa, jonka olimme piirtäneet paluureitiksi.
Palasimme oikealle reitille seuraavasta polusta, mutta aikaa tuntui tuhraantuneen ikuisuuden verran, mikä väliaikojen perusteella tarkoitti noin neljää minuuttia. Kärki kuitenkin vaihtui alokasmaisen virheen takia, ja seuraavan kilometrin aikana pääsi ehkä muutama kirosanakin.
Seuraavalla rastivälillä teimme kaiken lisäksi huonon reitinvalinnan ajamalla pari kilometria metsäpolkua, joka ei muutamassa paikassa ollut edes täysin ajettavissa. Polun olisi voinut kiertää tietä pitkin, mutta oletimme uran olevan hieman parempikuntoinen. Reittikirjassa tosin luki, että alueen pohjoisosan polut ovat selvästi hiihtolatu-uraa huonompia, ja JanneS ehdotti kiertämistä, mutta olin itsepintaisesti vastaan, koska reitti oli jonkin verran lyhyempi.
Seuraavaan vaihtoon tulimme yhtäaikaa Omjakonin Outin ja Jaakon kanssa, jotka olivat käyttäneet kiertävää tietä. Meidän reittivalintamme oli jälleen hiukan yli neljä minuuttia hitaampi, joten kahteen isoon virheeseen kului aikaa yhteensä noin kahdeksan minuuttia. Seuraavana vuorossa olleelle suunnistusosuudelle lähdettäessä oli selvää, ettei juoksuvauhtimme riitä Outin ja Jaakon vauhtiin. JanneS:n jalat alkoivat vielä kramppailla melko pahasti, joten kävelimme ainakin puolet matkasta. Tästä huolimatta ero Heikkiin ja Jariin vähentyi väliaikojen perusteella puolisen minuuttia.
Fillareilla maaliin
Suunnistuksen jälkeen oli vielä noin tunnin pyöräily maaliin. JanneS oli kuumuudesta johtuen lähellä menettää tajuntansa, ja kramppailevat jalat rajoittivat menoa. Ajoimme varsinkin ylämäet todella hiljaa, eikä kärkeä pystytty enää edes yrittämään tavoittaa. Pikemminkin sai pelätä, milloin takaa tulee muita ohi.
Vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia oli hyppyrimäen alastulorinne, joka piti tällä kertaa mennä ylös. Tietä pitkin olisi päässyt kiertämään, mutta reitti tuntui liian pitkältä. Mäen päältä lähdettäessä Omjakon B52:n Tume ja Matti tulivat vastaan, joten eroa ei ollut heihin kuin pari minuuttia. Tsemppasimme itseämme kuitenkin sen verran loppupätkällä, etteivät he tavoittaneet meitä ja ero säilyi maaliin asti muutamana minuuttina. Mielessä oli vain, ettei Omjakonille voida missään tapauksessa kolmoisvoittoa antaa.
Jälkitunnelmia
Kokonaisuutena kilpailu sujui kahta junnumokaa lukuun ottamatta hyvin. Vaikka eroa kärkeen tuli vain seitsemän minuuttia, ei ilman virheitäkään vauhti olisi ihan riittänyt voittotaisteluun, sillä Heikillä ja Jarilla oli vielä selvästi reservejä jäljellä, ja he olisivat pystyneet ajamaan lopun pyöräpätkällä kovempaa, jos olisi ollut pakko.
Juoksuvauhdissa on vielä tekemistä, sillä etenimme jalalla jälleen kerran turhan hiljaa. Myös lopun hyytymistä pitää saada lievennettyä, sillä vauhti putoaa liikaa pyörällä varsinkin ylämäissä. Positiivista on kuitenkin se, että melonnassa vauhti riitti niin hyvin, vaikka matkan aikana syötiin eväitä ja hidasteltiin kivien takia jonkin verran. Packrafting kulki myös yllättävän hyvin.
Kilpailu oli, kuten jo todettua, erinomaisesti järjestetty. Suunnistuksellisuutta oli korostettu hieman Multisport cupin kilpailuja enemmän, mikä oli pelkästään hyvä asia. Pienenä miinuksena oli kaupungin läpi kulkenut pyöräily, sillä karttaan keskittyessä ei aina tule huomioitua autoja riittävästi. Sauna ja ruokailu kisan jälkeen puolestaan kruunasivat koko homman.
Hiiltomiesten ottamia kuvia kilpailusta löytyy täältä. Samaisesta lähteestä on poimittu myös tämän jutun kuvat.
Tulokset väliaikoineen voi käydä bongaamassa Hiiltomiesten sivuilta.
Tiimi jatkaa kilpailuaan ensi perjantaina ArcticCircle24:ssä, joten kannattaa pysyä kuulolla.
JanneH
Hiiltomiehet olivat jälleen tapojensa mukaisesti järjestäneet hienon kilpailun, jonka päänäyttämönä toimi Valkeakosken Korkeakankaan hiihtokeskus. Sieltä reitti suuntasi Valkeakosken keskustaan ja sen pohjois-puolelle. Keli suosi niin katsojia kuin kilpailijoitakin elohopean kiivetessä yli 25 asteen.
Kilpailumateriaalin jako alkoi klo 7.00, ja sitä ennen piti käydä tiputtamassa kanootti melontapaikalle. Tämä tarkoitti heräämistä auringonnousun aikoihin ja varhaista ajelua kolmostietä pohjoiseen. Kilpailukeskuksessa riitti vilinää heti aamutuimaan, sillä viivalla oli 52 joukkuetta.
Alku sujui vahvasti
Kilpailu starttasi prologilla, jossa piti hakea juosten kilpailukeskuksen lähimaastosta neljä rastia siten, että kolme ensimmäistä sai hakea vapaassa järjestyksessä. Valitsimme oikean kautta kiertävän lenkin, joka saattoi olla hiukan hitaampi, sillä noustavaa oli muutama käyrä enemmän. Prologin jälkeen olimme totutuissa tarkkailuasemissa, kun lähdettiin jatkamaan matkaa fillareilla.
Ensimmäinen pyöräily oli lyhyt siirtymä Valkeakosken keskustaan. Vaihtopaikalla vaihdoimme juoksukengät jalkaan ja nappasimme uimapatjat kainaloon tyhjinä, kun moni joukkue pumppaili omaa patjaansa vaihtoalueella. Saimme kärkeä kiinni vaihdon ansiosta, ja lähdimme jatkamaan matkaa juosten kohti packrafingin alkua.
Puhalsimme patjat täyteen juoksun loppupuolella ja rannassa. Ensimmäinen uintirasti oli melko lähellä, ja siitä lähdettäessä huomasimme yllätykseksemme kärjen olevan muutaman kymmenen metrin päässä. Onnistuneella suorituksella ja hyvillä patjoilla siirryimme johtavan rinnalle ja pian ohi. Patjauinnin loppupuolella saimme hyvän kaulan takana tuleviin.
Patjat tyhjennettiin juostessa matkalla sprinttisuunnistuksen alkuun, ja kun lyhyt suunnistus vedettiin kohtalaisella tarkkuudella, pääsimme kärjessä vuorossa olleeseen melontaan. Yllätykseksemme pysyimme kärjessä koko melonnan ajan, ja väliajat paljastavat eroa tulleen jopa hiukan lisää. Aikaa oli tässä vaiheessa mennyt kaksi tuntia, eli suurin piirtein niin kauan kuin olimme ajatelleetkin.Melonnasta ajettiin pyörillä lyhyt siirtymä köysilaskeutumiseen. Rutiinia olisi saanut olla selvästi enemmän, sillä varusteiden pukemiseen ja köyteen kiinnittäytymiseen meni arvokkaita sekunteja. Jatkaessamme questilta matkaa Omjakon - Titanikin tuhon Heikki ja Jari tulivat juuri suorittamaan laskeutumistehtävää, eli eroa oli hiukan yli viisi minuuttia.
Isot virheet maksoivat aikaa
Matkaa jatkettiin pyörillä ja edessä oli muun muassa pienet pätkät asvalttia, hienoa polkua ja hyppyrimäen alastulorinne. Ero takanatuleviin kutistui hieman, mutta ketään ei vielä näkynyt. Päässä pyöri ajatus, että nyt on suunnistettava virheettä, ja kaikki urat löytyivätkin kuten piti. Hiukan ennen rastia 19 karttaa kääntäessäni kuitenkin tajusin, että olemme menossa väärälle rastille. Kartta oli taitettu siten, ettei rastien numeroita näkynyt, joten lähdimme ajamaan uraa, jonka olimme piirtäneet paluureitiksi.
Palasimme oikealle reitille seuraavasta polusta, mutta aikaa tuntui tuhraantuneen ikuisuuden verran, mikä väliaikojen perusteella tarkoitti noin neljää minuuttia. Kärki kuitenkin vaihtui alokasmaisen virheen takia, ja seuraavan kilometrin aikana pääsi ehkä muutama kirosanakin.Seuraavalla rastivälillä teimme kaiken lisäksi huonon reitinvalinnan ajamalla pari kilometria metsäpolkua, joka ei muutamassa paikassa ollut edes täysin ajettavissa. Polun olisi voinut kiertää tietä pitkin, mutta oletimme uran olevan hieman parempikuntoinen. Reittikirjassa tosin luki, että alueen pohjoisosan polut ovat selvästi hiihtolatu-uraa huonompia, ja JanneS ehdotti kiertämistä, mutta olin itsepintaisesti vastaan, koska reitti oli jonkin verran lyhyempi.
Seuraavaan vaihtoon tulimme yhtäaikaa Omjakonin Outin ja Jaakon kanssa, jotka olivat käyttäneet kiertävää tietä. Meidän reittivalintamme oli jälleen hiukan yli neljä minuuttia hitaampi, joten kahteen isoon virheeseen kului aikaa yhteensä noin kahdeksan minuuttia. Seuraavana vuorossa olleelle suunnistusosuudelle lähdettäessä oli selvää, ettei juoksuvauhtimme riitä Outin ja Jaakon vauhtiin. JanneS:n jalat alkoivat vielä kramppailla melko pahasti, joten kävelimme ainakin puolet matkasta. Tästä huolimatta ero Heikkiin ja Jariin vähentyi väliaikojen perusteella puolisen minuuttia.
Fillareilla maaliin
Suunnistuksen jälkeen oli vielä noin tunnin pyöräily maaliin. JanneS oli kuumuudesta johtuen lähellä menettää tajuntansa, ja kramppailevat jalat rajoittivat menoa. Ajoimme varsinkin ylämäet todella hiljaa, eikä kärkeä pystytty enää edes yrittämään tavoittaa. Pikemminkin sai pelätä, milloin takaa tulee muita ohi.
Vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia oli hyppyrimäen alastulorinne, joka piti tällä kertaa mennä ylös. Tietä pitkin olisi päässyt kiertämään, mutta reitti tuntui liian pitkältä. Mäen päältä lähdettäessä Omjakon B52:n Tume ja Matti tulivat vastaan, joten eroa ei ollut heihin kuin pari minuuttia. Tsemppasimme itseämme kuitenkin sen verran loppupätkällä, etteivät he tavoittaneet meitä ja ero säilyi maaliin asti muutamana minuuttina. Mielessä oli vain, ettei Omjakonille voida missään tapauksessa kolmoisvoittoa antaa.
Jälkitunnelmia
Kokonaisuutena kilpailu sujui kahta junnumokaa lukuun ottamatta hyvin. Vaikka eroa kärkeen tuli vain seitsemän minuuttia, ei ilman virheitäkään vauhti olisi ihan riittänyt voittotaisteluun, sillä Heikillä ja Jarilla oli vielä selvästi reservejä jäljellä, ja he olisivat pystyneet ajamaan lopun pyöräpätkällä kovempaa, jos olisi ollut pakko.
Juoksuvauhdissa on vielä tekemistä, sillä etenimme jalalla jälleen kerran turhan hiljaa. Myös lopun hyytymistä pitää saada lievennettyä, sillä vauhti putoaa liikaa pyörällä varsinkin ylämäissä. Positiivista on kuitenkin se, että melonnassa vauhti riitti niin hyvin, vaikka matkan aikana syötiin eväitä ja hidasteltiin kivien takia jonkin verran. Packrafting kulki myös yllättävän hyvin.
Kilpailu oli, kuten jo todettua, erinomaisesti järjestetty. Suunnistuksellisuutta oli korostettu hieman Multisport cupin kilpailuja enemmän, mikä oli pelkästään hyvä asia. Pienenä miinuksena oli kaupungin läpi kulkenut pyöräily, sillä karttaan keskittyessä ei aina tule huomioitua autoja riittävästi. Sauna ja ruokailu kisan jälkeen puolestaan kruunasivat koko homman.
Hiiltomiesten ottamia kuvia kilpailusta löytyy täältä. Samaisesta lähteestä on poimittu myös tämän jutun kuvat.
Tulokset väliaikoineen voi käydä bongaamassa Hiiltomiesten sivuilta.
Tiimi jatkaa kilpailuaan ensi perjantaina ArcticCircle24:ssä, joten kannattaa pysyä kuulolla.
JanneH
torstai 8. heinäkuuta 2010
Kohti AC24:ä: Reitti 2000 ja melontaa Tuusulanjärvellä
ArcticCircle24-kilpailuun valmistautuva Lupus Extreme kävi menneen viikonlopun molemmin puolin heittämässä hyvät yhteistreenit. Perjantaina ajettiin fillareilla Reitti 2000 läpi, ja maanantaina testattiin yhteistyön sujuvuutta melomalla Tuusulanjärvellä. Näillä eväillä on hyvä lähteä kohti AC24:ä Hiiltomiehet Adventuren kautta.
Reitti 2000
Perjantaiaamuna klo 6.00 Jannet ja Reijo polkaisivat liikkeelle Tammistosta päämääränään kiertää Reitti 2000 fillareilla. Netistä oli luettu muutama raportti, ja yleensä niiden mukaan reitin kiertäminen pyörällä oli kestänyt 8-9 tuntia. Tästä syystä lähdimmekin aikaisin liikkeelle, sillä päiväksi oli luvassa lämmintä keliä. Matkan vauhdittamiseksi JanneS oli sopinut business-tapaamisen klo 14, joten maksimissaan lenkkiin oli käytettävissä seitsemän tuntia.
Tammistosta ajeltiin Pitkäkoskelle, josta liityttiin viralliselle reitille. Ensimmäiset noin 25 km Luukkiin olivat entuudestaan tuttuja JanneH:lle, joten navigointiin ei tarvinnut juurikaan keskittyä muuten kuin harjoitusmielessä. Karttoja oli mukana pari kappaletta, joista tarkempi sijaitsi repussa ja puhelinluettelon karttatarkkuutta vastaava JanneS:n karttatelineessä.
Alkupätkä oli hyväkulkuista ulkoilutietä ja välillä asvalttiakin, joten Luukkiin paineltiin suurin piirtein tunnissa. Reitin varrella oli muutamia kohtuu jyrkkiä mäkiä, Petikossa yhdessä alamäessä vauhtia kertyi enemmälti polkematta lähes 50 km/h. Luukissa reitti jakautui kahtia, ja valitsimme pitkäksi menneestä risteyksestä johtuen kiertosuunnan myötäpäivään. Reitin varrella olleet opasteet kuitenkin paljastivat myöhemmin, että reitti on selvästi tarkoitettu kierrettäväksi toiseen suuntaan.
Heti Luukin jälkeen edessä olikin hiukan teknisempää polkua, ja kaikista paikoista ei päässyt edes ajamalla läpi. Meno muuttuu yllättävän raskaaksi, jos fillari on keskiötä myöten suossa. Ja jos voimat riittävät, niin rengas ei saa enää pitoa. Teknisempää osuutta oli kilometrin luokkaa, ja sen jälkeen ajettiin taas ulkoilutietä. Pätkä Pirttimäkeen oli selvästi mukavaa ajella ja matka taittui. Pirttimäestä eteenpäin kohti Solvallaa reitti oli jälleen kunnostettua baanaa, joka nousi mitä ilmeisemmin kaikkien mahdollisten mäkien päälle.
Hymy on herkässä, kun fillari liikkuu niin kevyesti
Solvallassa pidettiin muutaman minuutin mittainen tauko, jonka aikana käännettiin karttaa, otettiin vähän evästä ja heitettiin vettä. Solvallan jälkeen paineltiin asvalttitietä oikaisten reitillä hieman, sillä välissä oli polkuosuus, jossa maastopyöräily oli kielletty. Pienen asvalttirypistyksen jälkeen edettiin taas metsäautotietä kohti Salmen ulkoilualuetta.
Vähän ennen Salmea vedimme risteyksestä väärään suuntaan, mutta emme jaksaneet kääntyä, sillä kaikki ulkoilutiet veivät Salmeen. Käytössä ollut kartta oli samaa luokkaa kuin se, jolla Kolumbus purjehti kohti Intiaa, joten suurta apua siitä ei saatu. Virheellisestä urasta johtuen päätimme tehdä vielä pienen sakkolenkin kohdatessamme reitin jälleen.
Salmessa vietettiin toinen pieni breikki, ja matkaa jatkettiin Vihdintien pohjoispuolella. Tässä vaiheessa oli aika kaivaa tarkempi kartta esiin. Edessä olivatkin reitin parhaat pätkät, noin 10 kilometria osin kivikkoista ja juurakkoista single trackia. Kuivalla säällä polku oli pääosin ajettavaa, mitä nyt muutama jyrkempi kalliopätkä piti tunkata ylös. Kiertosuunnan etuna oli se, että parhaat palat säästyivät kierroksen loppuun. Vaihteistostakin piti kaivaa esiin pienin eturatas koko pätkälle.
Kun olimme taas Luukissa, aikaa oli kulunut vähän yli neljä tuntia todellisen ajoajan ollessa hiukan sen alle. Tästä alkoi kierroksen tylsin osuus, eli 25 km takaisin samaa uraa pitkin. Petikon mäet tuntuivat aavistuksen raskaimmilta kuin toiseen suuntaan, joten vauhti ei ollut enää ihan menomatkan kaltaista. Kehä III:n sisäpuolinen osuus oli kuitenkin taas tasaista ja kaikkien fillarit liikkuivat hyvään malliin.
Koko reittiin meni aikaa noin 5.25, josta ajoaika oli 5.06. Matkaa kertyi GPS:n mukaan hiukan päälle 100 km. Reittiä on selvästi kunnostettu vielä viime vuonnakin, joten lukemamme raportit reitin kiertämisestä antoivat hiukan väärän kuvan ja kiersimme lenkin hiukan oletettua nopeammin. Metsäpolkua olisi saanut olla enemmän, mutta toisaalta ajamista riitti näinkin.
Reitin merkkaus on paikoitellan hiukan puutteellinen, mutta pääosin uralla pysyy, jos jaksaa olla skarppina. Risteykset oli opastettu toisesta suunnasta tullessa, joten kartasta tuskin oli haittaa, vaikkei aina hyötyäkään. Keli oli koko matkan aurinkoinen, joten shortsit ja t-paita olivat oikea valinta. Samalla oli hyvä hieman testailla kisaeväitä AC24:ä varten.
Melontaa Tuusulanjärvellä
Tiimi kokoontui jälleen yhteen viikonlopun grillailujen jälkeen maanantaina, jolloin vuorossa oli melontaa Tuusulanjärvellä. Kalustona toimi Reijon Mad River, jolla harjoiteltiin melontaa kolmipäällä hiukan eri kombinaatioita testaillen.
Aurinkoinen ja tuulinen keli tarjosivat mitä parhaimmat mahdolliset puitteet harjoitteluun, sillä aaltojen korkeus järven pohjoisessa päässä oli melkoinen. Yli 200 kg massalla lastattu Mad River oli kuitenkin vakaa kuin mikä, ja keula puski aalloista läpi siististi. Vettä vasta-aallokkoon meloessa tyrskysi kanootin pohjalle useita litroja.
Myös AC24:ä varten investoitu keskipenkki pelitti mainiosti, vaikkakin melonta kanootin leveimmästä kohdasta onkin hankalaa. Kilpailussa käytettäväksi istumajärjestykseksi muodostui se, mitä alun perin spekuloitiinkin. Muilla variaatioilla kanootti kulki joko enemmän mutkitellen tai keula pystyssä.
Oman haasteensa kilpailussa tuo se, että meloina käytetään järjestäjien suoralapaisia alumiinivartisia meloja, jotka ovat hiilikuituisiin verrattuna painavia eikä lapakulma ole optimaalinen. Tämä on kaikille onneksi sama, joten enää pitää keskittyä oikeanpituisen melan löytämiseen.
Viikonloppuna tiimin näkee Hiiltomiehet Adventuressa, josta raporttia on luvassa alkuviikosta.
JanneH
Reitti 2000
Perjantaiaamuna klo 6.00 Jannet ja Reijo polkaisivat liikkeelle Tammistosta päämääränään kiertää Reitti 2000 fillareilla. Netistä oli luettu muutama raportti, ja yleensä niiden mukaan reitin kiertäminen pyörällä oli kestänyt 8-9 tuntia. Tästä syystä lähdimmekin aikaisin liikkeelle, sillä päiväksi oli luvassa lämmintä keliä. Matkan vauhdittamiseksi JanneS oli sopinut business-tapaamisen klo 14, joten maksimissaan lenkkiin oli käytettävissä seitsemän tuntia.
Tammistosta ajeltiin Pitkäkoskelle, josta liityttiin viralliselle reitille. Ensimmäiset noin 25 km Luukkiin olivat entuudestaan tuttuja JanneH:lle, joten navigointiin ei tarvinnut juurikaan keskittyä muuten kuin harjoitusmielessä. Karttoja oli mukana pari kappaletta, joista tarkempi sijaitsi repussa ja puhelinluettelon karttatarkkuutta vastaava JanneS:n karttatelineessä.
Alkupätkä oli hyväkulkuista ulkoilutietä ja välillä asvalttiakin, joten Luukkiin paineltiin suurin piirtein tunnissa. Reitin varrella oli muutamia kohtuu jyrkkiä mäkiä, Petikossa yhdessä alamäessä vauhtia kertyi enemmälti polkematta lähes 50 km/h. Luukissa reitti jakautui kahtia, ja valitsimme pitkäksi menneestä risteyksestä johtuen kiertosuunnan myötäpäivään. Reitin varrella olleet opasteet kuitenkin paljastivat myöhemmin, että reitti on selvästi tarkoitettu kierrettäväksi toiseen suuntaan.
Heti Luukin jälkeen edessä olikin hiukan teknisempää polkua, ja kaikista paikoista ei päässyt edes ajamalla läpi. Meno muuttuu yllättävän raskaaksi, jos fillari on keskiötä myöten suossa. Ja jos voimat riittävät, niin rengas ei saa enää pitoa. Teknisempää osuutta oli kilometrin luokkaa, ja sen jälkeen ajettiin taas ulkoilutietä. Pätkä Pirttimäkeen oli selvästi mukavaa ajella ja matka taittui. Pirttimäestä eteenpäin kohti Solvallaa reitti oli jälleen kunnostettua baanaa, joka nousi mitä ilmeisemmin kaikkien mahdollisten mäkien päälle.
Solvallassa pidettiin muutaman minuutin mittainen tauko, jonka aikana käännettiin karttaa, otettiin vähän evästä ja heitettiin vettä. Solvallan jälkeen paineltiin asvalttitietä oikaisten reitillä hieman, sillä välissä oli polkuosuus, jossa maastopyöräily oli kielletty. Pienen asvalttirypistyksen jälkeen edettiin taas metsäautotietä kohti Salmen ulkoilualuetta.
Vähän ennen Salmea vedimme risteyksestä väärään suuntaan, mutta emme jaksaneet kääntyä, sillä kaikki ulkoilutiet veivät Salmeen. Käytössä ollut kartta oli samaa luokkaa kuin se, jolla Kolumbus purjehti kohti Intiaa, joten suurta apua siitä ei saatu. Virheellisestä urasta johtuen päätimme tehdä vielä pienen sakkolenkin kohdatessamme reitin jälleen.
Salmessa vietettiin toinen pieni breikki, ja matkaa jatkettiin Vihdintien pohjoispuolella. Tässä vaiheessa oli aika kaivaa tarkempi kartta esiin. Edessä olivatkin reitin parhaat pätkät, noin 10 kilometria osin kivikkoista ja juurakkoista single trackia. Kuivalla säällä polku oli pääosin ajettavaa, mitä nyt muutama jyrkempi kalliopätkä piti tunkata ylös. Kiertosuunnan etuna oli se, että parhaat palat säästyivät kierroksen loppuun. Vaihteistostakin piti kaivaa esiin pienin eturatas koko pätkälle.
Kun olimme taas Luukissa, aikaa oli kulunut vähän yli neljä tuntia todellisen ajoajan ollessa hiukan sen alle. Tästä alkoi kierroksen tylsin osuus, eli 25 km takaisin samaa uraa pitkin. Petikon mäet tuntuivat aavistuksen raskaimmilta kuin toiseen suuntaan, joten vauhti ei ollut enää ihan menomatkan kaltaista. Kehä III:n sisäpuolinen osuus oli kuitenkin taas tasaista ja kaikkien fillarit liikkuivat hyvään malliin.
Koko reittiin meni aikaa noin 5.25, josta ajoaika oli 5.06. Matkaa kertyi GPS:n mukaan hiukan päälle 100 km. Reittiä on selvästi kunnostettu vielä viime vuonnakin, joten lukemamme raportit reitin kiertämisestä antoivat hiukan väärän kuvan ja kiersimme lenkin hiukan oletettua nopeammin. Metsäpolkua olisi saanut olla enemmän, mutta toisaalta ajamista riitti näinkin.
Reitin merkkaus on paikoitellan hiukan puutteellinen, mutta pääosin uralla pysyy, jos jaksaa olla skarppina. Risteykset oli opastettu toisesta suunnasta tullessa, joten kartasta tuskin oli haittaa, vaikkei aina hyötyäkään. Keli oli koko matkan aurinkoinen, joten shortsit ja t-paita olivat oikea valinta. Samalla oli hyvä hieman testailla kisaeväitä AC24:ä varten.
Melontaa Tuusulanjärvellä
Tiimi kokoontui jälleen yhteen viikonlopun grillailujen jälkeen maanantaina, jolloin vuorossa oli melontaa Tuusulanjärvellä. Kalustona toimi Reijon Mad River, jolla harjoiteltiin melontaa kolmipäällä hiukan eri kombinaatioita testaillen.
Aurinkoinen ja tuulinen keli tarjosivat mitä parhaimmat mahdolliset puitteet harjoitteluun, sillä aaltojen korkeus järven pohjoisessa päässä oli melkoinen. Yli 200 kg massalla lastattu Mad River oli kuitenkin vakaa kuin mikä, ja keula puski aalloista läpi siististi. Vettä vasta-aallokkoon meloessa tyrskysi kanootin pohjalle useita litroja.
Myös AC24:ä varten investoitu keskipenkki pelitti mainiosti, vaikkakin melonta kanootin leveimmästä kohdasta onkin hankalaa. Kilpailussa käytettäväksi istumajärjestykseksi muodostui se, mitä alun perin spekuloitiinkin. Muilla variaatioilla kanootti kulki joko enemmän mutkitellen tai keula pystyssä.
Oman haasteensa kilpailussa tuo se, että meloina käytetään järjestäjien suoralapaisia alumiinivartisia meloja, jotka ovat hiilikuituisiin verrattuna painavia eikä lapakulma ole optimaalinen. Tämä on kaikille onneksi sama, joten enää pitää keskittyä oikeanpituisen melan löytämiseen.
Viikonloppuna tiimin näkee Hiiltomiehet Adventuressa, josta raporttia on luvassa alkuviikosta.
JanneH
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Kesäkuun harjoitteluraportti
Kulunut kesäkuu ei ollut tiimin harjoittelun kannalta paras mahdollinen. Vain yhden yhteisen kilpailun sisältänyt kuukausi tarjosi hyvät puitteet harjoitteluun, mutta JanneS joutui uhraamaan monta hyvää treeni-iltaa uuden kämpän remontin eteen. JanneH:n treenit kulkivat suurin piirtein suunnitellulla tavalla, vaikka määrää olisikin saanut olla jonkin verran enemmän.
JanneH:
Tiivistahtisen toukokuun jälkeen vuorossa oli pientä taukoa pidemmistä koitoksista, joten kesäkuun harjoittelua pystyi rytmittämään paremmin. Toki sekä No Limit Adventureen että Jukolan viestiin piti keskittyä sen verran, että ihan parasta mahdollista hyötyä kuun treenailusta ei saanut.
Ensimmäiselle viikolle osui kevyempi jakso toukokuun lopusta palautumisen takia. Sunnuntaista alkoi tehokkaampi pätkä, jonka keskelle NLA osui. Seuraava viikko kulki hyvin, mutta viikonlopulle piti hiukan keventää Jukolan viestiä varten. Myös lomille lähtö noin 10 terassin kautta aiheutti oman häiriönsä treenaamiseen. Juhannusviikon alkupuoli meni jälleen kuten pitääkin, mutta loppuviikosta muut aktiviteetit veivät aikaa ja harjoittelu jäi vähälle.
Viimeisellä viikolla alkoi jo keventävä jakso ennen AC24:ä. Sen aikana on lähinnä tarkoitus nautiskella hyvistä keleistä, urheilla enemmän fiiliksen mukaan ja yrittää olla lihoamatta liikaa ennen kauden pääkilpailua. Toki 24 tunnin aikana on hyvä olla vähän ylimääräistäkin poltettavaa.
Alkuperäinen tavoite oli treenata keskellä kuukautta noin parin viikon periodi reippaammin, mutta ihan täysin suunnitelman mukaisia harjoitusmääriä ei tullut tehtyä. Kaiken kaikkiaan treeniksi laskettavaa liikehdintää tapahtui noin 42 tunnin edestä. Olosuhteet huomioiden 50 tuntia olisi saanut rikkoutua, mutta toisaalta olo ei ainakaan tunnu liian rasittuneelta. Eikä tuntimäärä yksinään kerrokaan koko totuutta.
Kesäkuun aktiviteetteihin kuului maastopyöräilyä, maantiepyöräilyä, pyöräsuunnistusta, juoksua, suunnistusta, melontaa ja rullaluistelua, eli vaihtelevuutta riitti. Kauden huipentuman kynnyksellä tehoja oli pelissä 2-3 kertaa viikossa. Pientä harmia aiheutti vasemman polven kipeytyminen juoksulenkillä, mutta fysioterapeutilta löytyi jälleen keinot pienen askelvirheen poistamiseen.
Heinäkuussa fokus on AC24:ssä, jonka kenraaliharjoituksena Hiiltomiehet Adventure toimii. Muuta ulkoilua tehdään enemmän fiilispohjalta, ja elokuussa katsotaan tarkemmin, miten treenejä jatketaan.
JanneS:
Kesäkuuta rytmitti eniten uuden kämpän remontti ja valmistautuminen muuttoon, jotka toivatkin haastetta riittävästi. Varsinaisia harjoittelutunteja kuukauden aikana kertyi vain noin 25 tuntia, mutta elimistön kokonaisrasitustila oli lähes huipussaan koko kuukauden kun yhteen päivään mahdutti ensin päivätyöt ja ilta meni erilaisissa kepeissä ja vähemmän kepeissä remonttihommissa suoraan kipsilevyihin liimattuja tapetteja ja vähän seinääkin mukana poistaessa, järjettömiä määriä kittiä seinään lapatessa ja sitä pois hioessa ja lopulta kaikki seinät kolmeen kertaan maalatessa.
Treenin osalta valopilkkuina oli pari reilun kolmen tunnin maantiepyöräilylenkkiä ja rullaluistelu, jota tuli harjoiteltua pitkästä aikaa vähän enemmän. Muutoin saldo jäikin sitten säälittävän vähäiseksi, muutama juoksulenkki ja salitreeni kuukauteen toki mahtui. Toki tuntien vähäisyyteen vaikutti myös käytännön pakosta vähentynyt työmatkapyöräily kun erinäisiä tavaroita joutui autolla kuljettelemaan asuntojen välillä.
Fiilis on kuitenkin ihan hyvä kauden pääkisan lähestyessä. Kestävyys on kevään koitosten perusteella ihan hyvällä mallilla, toki kisan kesto on arviolta reilut tuplat tähän asti pisimpään kisaan verrattuna, joten varmasti elimistöstä oppii taas jotain ihan uutta. Nopeus ei ole tällä hetkellä ihan parhaassa terässä vähäisten tehotreenien jäljiltä mutta onneksi nopeudella harvoin on merkitystä pitkissä kisoissa. Heinäkuussa treenitunteja tulee puoliväkisinkin reilusti, alkukuukausi on tarkoitus ottaa kevyesti poislukien Hiiltomiehet Adventure, jossa mennään niin kovaa kuin pääsee. AC24:n jälkeen voi reilun viikon palautella ja sitten fiilisten mukaan tavoitteena on aloittaa kovat tehotreenit jos vaikka syksyksi saisi diesel-koneeseen vähän sitä kaivattua nopeuttakin.
JanneH:
Tiivistahtisen toukokuun jälkeen vuorossa oli pientä taukoa pidemmistä koitoksista, joten kesäkuun harjoittelua pystyi rytmittämään paremmin. Toki sekä No Limit Adventureen että Jukolan viestiin piti keskittyä sen verran, että ihan parasta mahdollista hyötyä kuun treenailusta ei saanut.
Ensimmäiselle viikolle osui kevyempi jakso toukokuun lopusta palautumisen takia. Sunnuntaista alkoi tehokkaampi pätkä, jonka keskelle NLA osui. Seuraava viikko kulki hyvin, mutta viikonlopulle piti hiukan keventää Jukolan viestiä varten. Myös lomille lähtö noin 10 terassin kautta aiheutti oman häiriönsä treenaamiseen. Juhannusviikon alkupuoli meni jälleen kuten pitääkin, mutta loppuviikosta muut aktiviteetit veivät aikaa ja harjoittelu jäi vähälle.
Viimeisellä viikolla alkoi jo keventävä jakso ennen AC24:ä. Sen aikana on lähinnä tarkoitus nautiskella hyvistä keleistä, urheilla enemmän fiiliksen mukaan ja yrittää olla lihoamatta liikaa ennen kauden pääkilpailua. Toki 24 tunnin aikana on hyvä olla vähän ylimääräistäkin poltettavaa.
Alkuperäinen tavoite oli treenata keskellä kuukautta noin parin viikon periodi reippaammin, mutta ihan täysin suunnitelman mukaisia harjoitusmääriä ei tullut tehtyä. Kaiken kaikkiaan treeniksi laskettavaa liikehdintää tapahtui noin 42 tunnin edestä. Olosuhteet huomioiden 50 tuntia olisi saanut rikkoutua, mutta toisaalta olo ei ainakaan tunnu liian rasittuneelta. Eikä tuntimäärä yksinään kerrokaan koko totuutta.
Kesäkuun aktiviteetteihin kuului maastopyöräilyä, maantiepyöräilyä, pyöräsuunnistusta, juoksua, suunnistusta, melontaa ja rullaluistelua, eli vaihtelevuutta riitti. Kauden huipentuman kynnyksellä tehoja oli pelissä 2-3 kertaa viikossa. Pientä harmia aiheutti vasemman polven kipeytyminen juoksulenkillä, mutta fysioterapeutilta löytyi jälleen keinot pienen askelvirheen poistamiseen.
Heinäkuussa fokus on AC24:ssä, jonka kenraaliharjoituksena Hiiltomiehet Adventure toimii. Muuta ulkoilua tehdään enemmän fiilispohjalta, ja elokuussa katsotaan tarkemmin, miten treenejä jatketaan.
JanneS:
Kesäkuuta rytmitti eniten uuden kämpän remontti ja valmistautuminen muuttoon, jotka toivatkin haastetta riittävästi. Varsinaisia harjoittelutunteja kuukauden aikana kertyi vain noin 25 tuntia, mutta elimistön kokonaisrasitustila oli lähes huipussaan koko kuukauden kun yhteen päivään mahdutti ensin päivätyöt ja ilta meni erilaisissa kepeissä ja vähemmän kepeissä remonttihommissa suoraan kipsilevyihin liimattuja tapetteja ja vähän seinääkin mukana poistaessa, järjettömiä määriä kittiä seinään lapatessa ja sitä pois hioessa ja lopulta kaikki seinät kolmeen kertaan maalatessa.
Treenin osalta valopilkkuina oli pari reilun kolmen tunnin maantiepyöräilylenkkiä ja rullaluistelu, jota tuli harjoiteltua pitkästä aikaa vähän enemmän. Muutoin saldo jäikin sitten säälittävän vähäiseksi, muutama juoksulenkki ja salitreeni kuukauteen toki mahtui. Toki tuntien vähäisyyteen vaikutti myös käytännön pakosta vähentynyt työmatkapyöräily kun erinäisiä tavaroita joutui autolla kuljettelemaan asuntojen välillä.
Fiilis on kuitenkin ihan hyvä kauden pääkisan lähestyessä. Kestävyys on kevään koitosten perusteella ihan hyvällä mallilla, toki kisan kesto on arviolta reilut tuplat tähän asti pisimpään kisaan verrattuna, joten varmasti elimistöstä oppii taas jotain ihan uutta. Nopeus ei ole tällä hetkellä ihan parhaassa terässä vähäisten tehotreenien jäljiltä mutta onneksi nopeudella harvoin on merkitystä pitkissä kisoissa. Heinäkuussa treenitunteja tulee puoliväkisinkin reilusti, alkukuukausi on tarkoitus ottaa kevyesti poislukien Hiiltomiehet Adventure, jossa mennään niin kovaa kuin pääsee. AC24:n jälkeen voi reilun viikon palautella ja sitten fiilisten mukaan tavoitteena on aloittaa kovat tehotreenit jos vaikka syksyksi saisi diesel-koneeseen vähän sitä kaivattua nopeuttakin.